Masijoki, Norja

Eletään Lokakuuta 2011, syksy on jo pohjoisessa kääntymässä hyvää vauhtia talveksi. Porot ovat syöneet aluskasvuston paljaaksi ja puissa ei enää ole lehtiä. Kukaan ei liiku luonnossa. Paitsi reissaajat. Liikkellä ollaan jälleen, kalan perässä tällä kertaa enemmänkin, vaikka myöhään siihen nähden ollaankin tien päällä.

Pitkä automatka edessä Norjaan, koulupäiväni Kotkassa loppui klo 12 perjantaina, jonka jälkeen tankille ja nokka kohti Keski-Suomen Saarijärveä. Olin kotosalla neljän maissa illalla, pakkasimme auton nopeasti kun Eetu ja Olli jo odottelivat ja täytettiin siinä vatsaakin sopivasti ennen ajoa. Starttaus noin kuudelta illalla kohti Pohjois-Suomea ja Enontekiötä.

Ajomatka meni kolmen kuljettajan voimin melko joutuisaan. Pysähdyksiä tehtiin Tupoksen ABC:lla ja tankkaustauko Kolarissa. Enontekiön ohitse paahdettiin ja rajan tuntumassa oltiin aamuneljältä. Porukassa tuumimme, että rajan ylitys vielä ei kannata, koska lupatoimistot aukeaisivat vasta aikaisintaan kahdeksalta aamulla, olihan muutenkin tulossa lauantai. Siispä auto parkkiin levähdyspaikalle ja unta palloon. Lepoaika auton penkillä ei ollut mitenkään erityisen rentouttava, joskin kaikki lepo oli tarpeen ajon päälle.

Aamuseitsemän aikaan suunnistimme rajan yli, jossa rajavartia kyseli peruskysymykset, kuten miksi lähteä tähän vuodenaikaan kalaan. Selvisimme Kautokeinon kylään ja parin tunnin seikkailujen ja odottelun jälkeen saimme lupa-asiat kuntoon Turistcenteristä, herättämällä paikan emäntä, jonka isoisoisoisä tai jokin senikäinen tuli kirjoittamaan meille luvat. Oikein lämmintä ja tuttavallista porukkaa he olivat ja ystävällisiä kuin ketkä. Homma hoitui siististi suomen kielellä.

Yhdeksän maissa aamulla volkkari kohti pohjoista taas ja etsimään Pikefossenin putousta. Joen varteen kävellessämme alkoi jo mieli tosissaan vetää luontoon, eikä putouksen näkeminen fiiliksiä ainakaan laimentanut.

Vielä puolen tunnin ajo ja Masijoen ylittävä silta näkyi edessämme. Ajoimme auton sillan oikealla puolella olevaan parkkiin ja rupesimme valmistautumaan patikointia varten. Oma rinkkani oli tuolloin Haltin Explorer 65, joka osoittautui tälle reissulle hieman niukaksi tilaltaan ja sitä piti jonkin verran ylipakata. Muuten rinkka oli mukavan kevyt ja hyvä kantaa. Painoa rinkalleni kaikkiaan kertyi noin 14kg. Eetulla oli ensimmäistä kertaa kunnon testissä US Molle II -rinkka, jonka hän oli saanut pakattua kohtuullisen painavaksi. Ollille reissuun lähti hyväksi havaittu Haglöfsin Oxo 750. Rinkoista rensselit kiinni ja kävelysauvat oikean mittaisiksi, kenkien vaihto ja matkaan.

Alkupäässä pääsimme heti selvittämään välimme poroaidan kanssa, josta onneksi löysimme portin, mistä pääsimme lävitse jokea yläjuoksulle päin. Maasto oli kohtuullisen helppokulkuista, mutta alkupään matala tanner tieheine risukkoineen hankaloitti kulkemista. Kun siitä selvittiin kohti joen yläjuoksua, muuttui kulkeminen hieman helpommaksi. Keli oli mahtava, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä lämpötilakaan ollut edes pakkasen puolella. Ilma oli raikas samoin kuin vesi, ja omalla porukalla saimme kulkea kaikessa rauhassa.

Kalastelua piti kokeilla pitkin matkaa, mutta joen vartta kävellessä ja välillä kokeillessa ei tärppejä kuulunut. Pienestä suvannosta erään mutkantaitteen jälkeen kuitenkin lottooni iski aivan pohjan tuntumasta ripeän oloinen kala, kun siellä uistinta hiljalleen uitin ja kelailin. Sain kalan aivan rantapenkan tuntumaan, jossa se kuitenkin pääsi irti ja pujahti nopeasti takaisin virtaan. Näin kalan vain vilaukselta ja minusta se näytti harjukselta, mittaa ehkä n. 30-40cm. Kovasta yrityksestä huolimatta ei tuosta paikasta enää tärppejä tullut.

Pian joen penkka muuttui pystysuoraksi seinämäksi joen varteen, joten oli pakko nousta joen piennarta ylöspäin ja jatkaa kulkemista siellä. Kävely harhautuikin myöhemmin parille tunturilammelle, jossa ei kuitenkaan tuntunut olevan vedenalaisia asukkeja.

Jatkoimme matalan vaaran laelle, josta näimme melko etäs tulevaa taivaltamme. Kiikariin osui mahdollinen joen sivu-uoma, jota piti päästä tutkimaan. Uomalle päästyämme havaitsimme heti, että kesäisin vesi on varmasti todella korkealla, kun nyt uoman pohjalla kulki enää puro. Vesi oli kirkasta ja raikasta, niinpä täytimme juomapullot välittämättä sopulien tuomasta uhasta ja jatkoimme joenuomaa alaspäin kohti Masijokea. Matkan varrelle osui komea putous vastaan, jota ihastelimme jonkin aikaa.

Sivu-uoman ja Masijoen yhtymäkohtaan päästyämme aloimme etsimään leiripaikkaa, oli jo iltapäivä ja kalastusta oli vielä illalla tarkoitus kokeilla ilman, että rinkkaa tarvitsisi kantaa mukana. Leiripaikaksi löytyi leveä joen mutka, jonka toisella puolella kohosi näyttävä jyrkänne pienen vesiputouksen kera. Vesi virtasi mutkassa jyrkänteen reunalla kovaa vauhtia. Syvyyttäkin mutkan jälkeen oli reilusti ja se näyttikin melko otolliselta paikalta kalan oleskella.

Aloimme kasaamaan reissulle valitsemaamme McKinleyn kolmen hengen tunnelitelttaa, jossa on tilava eteistila absideineen. Kaikkien rinkat mahtuivat siihen hyvin ja tilaa olisi ollut vielä vaikka valmistaa ruokaa. Nukkumatilaa teltassa oli mukavasti kaikille ja pystyttäminen oli kohtuullisen nopeaa ja helppoa. Painoa teltalle kertyi kaikkineen 3,5kg, joka ei ollut kolmelle jaettuna mikään kohtuuton massa.

Ruuathan siinä sitten piti laittaa lämpiämään, sen verran heikolla evästyksellä oltiin reissun alusta lähtien oltu. Eetun maukkaalla reseptillä valmistettiin tomaatti-nuudeli-chilikeitto, joka lämmitti kehoa ja mieltä.

Kalastusta lähdettiin kokeilemaan hieman ylävirtaan, virvelit mukana. Perhovälineitä ei tälle reissulle valittu mukaan. Sainkin ylempää mutkan takaa auringonlaskun jälkeen pienen taimenen, jonka sitten päästimme menemään. Tärppejä siinä taisi pari vielä olla, mutta ylös asti ei noussut mitään enää. Pian oli pakko suunnata takaisin leiriin, sen verran alkoi päivä jo hämärtää. Ensimmäinen päivä olikin varsin antelias ja häkähdytti hienoilla maisemillaan. Jo tuossa vaiheessa oli helppo sanoa, ettei ollut turha reissu.