maanantai 28. joulukuuta 2015

Vaelluskenkien hoito- ja huolto-ohje

Vielä ehtii tälle vuotta kirjoittelemaan pienen, mutta tehokkaan ohjeen kenkien huoltoon ja hoitoon. Vaelluskengän säännöllinen hoitaminen on edellytys niiden pitkälle iälle ja ominaisuuksien säilymiselle.

Ohjeen kuvat ovat uudelle kengälle, mutta soveltuvat myös jo käytetylle kengälle, kunhan kengän muistaa puhdistaa hyvin.

Uuden vaelluskengän hoito:

1. Irroita nauhat kengistä ja vedä läppä kokonaan ulos. Näin pääset käsiksi jokaiseen pintaan ja saumaan. Käsittele kengät suihkuttamalla kylläste kengän nahkaosiin. Jos kengässä on Corduraa, älä suihkuta kyllästettä Corduraosiin, ellei se siihen erikseen ole tarkoitettu. Ohuehko kerros riittää ja suihkuttaminen kannattaa tehdä noin 30cm etäisyydeltä. Anna kyllästeen kuivua vähintään 12h. Käytin itse Hanwagin waterproofing sprayta, sillä se hylkii myös öljyä.

Uusi kenkä nauhat irroitettuna

Kylläste uuden kengän pinnalla

2. Kyllästeen kuivumisen jälkeen kengät käsittellään nahkaa ravitsevalla vahalla. Mehiläisvaha on erinomaisen toimivaa ja käytinkin itse vahaamiseen Hanwagin Shoe Waxia, entistä Hanwaxia. Vahaa levitetään kengän nahka- ja kangasosille ohut kerros puhdasta sientä tai rättiä käyttäen. Saumat kannattaa käydä tarkkaan läpi. Älä kuumenna vahaa, jottei se imeydy liian syvälle heikentäen kengän hengittävyyttä. Vaarana voi olla myös mahdollisen Gore-tex -kalvon vahingoittuminen. Anna vahattujen kenkien kuivua kuivassa ja lämpimässä vähintään 12 tuntia. Älä kuivata kenkiä patterin tai muun vastaavan päällä, sillä nahka kuivuu liikaa ja vahingoittuu tai jopa pilaantuu kovaksi ja lohkeilevaksi.

Oikealla vahattu kenkä ja vasemmalla kyllästetty

Molemmat kengät vahattuina


3. Kiinnitä nauhat takaisin ja suksi suolle!





Käytetyn vaelluskengän huolto ja hoito:

1. Puhdista kengät heti käytön jälkeen irroittamalla nauhat ja harjaamalla juoksevan veden alla karkean harjan kanssa irtolika pois. Gore-tex -kengissä älä käytä saippuaa, vaan pelkkää vettä! Kengän sisäpuolen voi myös puhdistaa märällä harjalla hangaten, tämä ehkäisee hajuhaittojen syntymistä ja pitää sisämateriaalit paremmassa kunnossa pidempään. Käytä vain vettä.

2. Anna kenkien kuivua rauhassa kuivassa ja lämpimässä, ei kuitenkaan lämmönlähteiden päällä tai läheisyydessä. Nahka ei saa kuivua liian nopeasti, jotta se ei kovetu ja ala halkeilla!

3. Puhdistetut ja kuivat kengät käsitellään uudelleen pelkällä vahalla. Ainoastaan siinä tapauksessa, että vanha vaha on jo lähestulkoon kokonaan kulunut pois, voidaan myös kyllästekäsittely uusia, kuten uusien kenkien tapauksessa. Useimmiten pelkkä vahaus on kuitenkin riittävää ja täten nahka saa taas ravinteita ja suojaavan pinnan. Anna vahattujen kenkien kuivua vähintään 12 tunnin ajan.

4. Kiinnitä nauhat takaisin ja nosta rinkka selkään.


Reissuajat kiittävät ja toivottavat hyvää uutta vuotta 2016!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Käsivarren erämaa heinä-elokuu 2014

On aika taas talven kylmyyden keskelle tuoda kesää ja päivittää samalla talviunille vaipunutta blogia.

Tämänkertainen reissumme suunnittelu alkoi kahden hengen ajatuksesta hyökätä lappiin suurtuntureille maisemia katselemaan kalastusta unohtamatta.

Reissukohteena toissakesänä ollut Kaldoaivi ja uutena ehdokkaana oleva Käsivarren erämaa alkoivat painia ajatuksissa. Kaldoaivissa olisi tiedossa varmat kalapaikat, mutta käsivarren maisemat houkuttelisivat uusina kohteina. Mukaan aivoriiheen liittyivät Eetu, Olli, Juho ja Joona. Tällä porukalla lähdettäisiin lappiin ja Juholle se olisi ensimmäinen lapinvaellus.


Kesän lähestyessä valinta alkoi selkeytyä ja uutuudenviehätys sekä suurtunturien taika voittivat kaldoaivin kalavedet. Olisihan kalaa varmasti jollain tapaa tiedossa käsivarressakin, kuulemma.

Lopulta matka starttasi Juhon skodalla 28.7. kohti Kilpisjärveä, josta olisi tarkoitus jatkaa vielä Norjan puolelle, että päästäisiin Lossujärvelle suoraan hieman lyhyempää reittiä ja aikaa perilläoloon riittäisi enemmän.

Hieman reissua varjostivat Norjaan kohdistuneet terroriuhkat, joiden vuoksi meidänkin matkamme sai jännittäviä piirteitä, kun kaikilla osanottajilla ei passia ollut mukana ja vielä oli epäselvää, täytyisikö rajalla näyttää passia vai riittikö vain ajokortti.

Ajomatka meni leppoisasti ja pysähdyksiä oli sopivasti. Vaikka viiden aikuisen ahtaminen vaellusvarustusten kanssa sedan –mallin skodaan kuulostaa pahalta, auttoi kattoboksi muutaman rinkan nielemisessä ja näin penkeille ei tarvinnut lastata kuin ihmisiä. Takapenkin reunapaikoilla pakaralihaksia tuli treenattua hieman toispuoleisesti, mutta muuten matka sujui yllättävän rattoisasti.
Perille päästiin kuin päästiinkin, rajalla riittivät ajokortit ja kaikki pääsimme rajan ylitse Norjaan. Auto jätettiin Didnojohkan ja E8 –tien kohtaamispaikalle. Polku lähtisi seurailemaan Didnojohkaa ylöspäin kohti Lossujärveä.

Rinkat selkään ja menoksi siis, sakean sumun saattelemana. Polku löytyi helposti ja kartan ja kompassin avulla suunnistus sujui. Kännyköistä katosivat kentät jo muutaman sadan metrin jälkeen ja ne palaisivat vasta samassa kohtaa paluupäivänä yli viikon kuluttua.

Reitistä varoiteltiin, että polulta on helppo harhautua joen sivuhaaraan ja lähteä seuraamaan virheellisesti sitä. Melkein saman virheen mekin teimme, väsyneinä yön yli ajosta ja kahden suunnistajan voimin. Onneksi puolen tunnin aivotyöskentely tuotti tulosta ja emme kävelleet sataa metriä enempää harhaan.

Päivä alkoi tuntua päättymättömältä. Jatkuvaa nousua sankassa sumussa, näkyvyys 50-100 metriä ja maisemista tai maamerkeistä ei tietoakaan. Matka painoi nivelissä muutenkin ja vielä 15km kävely olisi Lossujärvelle autolta. Pian kuitenkin pääsimme kartalle kunnolla kun tulimme Didnojärven rantaan ja tiesimme, että matkaa ei olisi Lossullekaan enää pitkälti.


Raja toimii tuossa kohtaa myös vedenjakajana, jonka huomasimme hauskasti sumun täydellisenä häviämisenä kuin seinään ja sinitaivaan kirkastuessa ylle. Rajan ylitettyämme etsimme nopeasti tasaisen leiripaikan Lossun rannalta ja rupesimme kasailemaan telttoja. Tuvalla näytti olevan väkeä, joten jäimme suosiolla järven koillispäätyyn.


Kalastusluvatkin astuisivat Suomen puolella voimaan, joten vavat piti viritellä iskuun. Ennen muita toimia kuitenkin väsynyt porukka oikaisi itsensä retkipatjoille. Olihan autolla saavuttu päämäärään klo 7 aikaan aamulla ja aloitettu heti vaellus, joka päättyi klo 14-15 välillä Lossujärven rannalle. Nyt unet maistuisivat varmasti, olo oli sen verran sekava jo.

Heräsin pieneen vesisateeseen ja kiire tuli viritellä tarppi kamojen päälle. Tuulikin oli hieman yltynyt ja se heitteli satunnaisia sumunkikkareita Norjan puolelta Lossulle. Välillä järven rantaan asti ei meinannut nähdä ja välillä taas aurinko paistoi kirkkaana, melko epätodellinen hetki.




Mieli ja ruumis oli levon ja ruuan myötä virkistynyt ja käsi syyhysi jo koettamaan ensimmäisiä heittoja Lossun rannalle. Olin uusinut kalastusvapani tälle vuodelle Shimanon Yasei –sarjan Trout River –malliin, ja se ei ainakaan vähentänyt kalastushimoja.


Järvi osoittautui melko kalaisaksi, mutta saalis jäi kooltaan pieneksi: 10-30cm rautuja näille maisemille tyypillisesti. Jokunen pieni taimen seassa. Yksi rautu siltä illalta otettiin pannulle maistiaisiksi.

Seuraavana päivänä matkan oli määrä jatkua Urtasjokea alaspäin, sitä samalla kalastellen. Joki oli kuitenkin todella kuiva ja saaliiksi siitä saatiin vain pienikokoista rautua. Kalaa ei sinä päivänä syöty. Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja vaellus tuntui aivan juhlalta. Hyvä leiripaikka löytyi Gussallin kupeesta, jossa saimme telttoja hieman tuulensuojaan kumpujen väliin. Lähistöllä oli myös lupaavia lampia, joita piti illan koitteessa heitellä lävitse, melkein tuloksetta. Muutama 20-30cm rautu niistä saatiin, muttei sen kummempaa.








Kolmas päivä johti meitä ylärinteeseen, tarkoituksena kiertää Govddosgaisi ja päätyä Pitsusjärven pohjoisrannalle. Sinne lähdettiinkin ja lämpötila laski tehokkaasti ylöspäin noustessa. Päästyämme tunturien välissä olevaan solaan, löysimme jäätiköitä ja lumikinoksia, niitä ja pieniä järviä seurailimme reittiä Govddosgaisin ympäri. Matkalla kalastelimme järviä ja muutamia pieniä rautuja taas otti onkeen, mutta ei niistä soppaan asti ollut. Ruuat tehtiin kylmissä ja tuulisissa olosuhteissa nimettömän lammen rannalla, lammessa oli pieni kalliosaari.



Jatkoimme matkaa jokivartta alaspäin ja matkalla tutkimme komean putouksen, jonka alla pääsimme kuvaamaan veden alla parveilevia rautuja. Vesi oli kristallinkirkasta ja kalat näkyivät hyvin. Ilma lämpeni jälleen ja maisemat olivat kuin elokuvista. Leiripaikkakin löytyi hienolta tasangolta hieman pitsusjärveltä luoteeseen, oli meillä siinä oma poreallaskin.






Neljäs päivä johdatteli meitä Pitsusjärven länsirantaa taas etelään kohti Pitsusköngästä ja Vuomakasjärveä, jonka länsipäätyyn ajattelimme jäädä leiriin. Ensimmäisen kerran reissulla hyttysiä alkoi olla riesaksi asti, tähän asti niitä ei juuri ollut näkynyt.


Pitsusköngäs pysäytti ihmettelmään pidemmäksikin aikaa ja hieman myös jäi aikaa naureskella Haltin valtatien kulkijoille, joita näytti siihen aikaan riittävän, onneksi olimme putouksen toisella puolen. Emme olisi jaksaneet jatkuvia “Haltilta tulossa?”-kysymyksiä. Ei, emme olleet Haltilta tulossa.







Pääsimme rajavartiolaitoksen ja poliisin kämpille, joista jatkoimme matkaa vielä aivan jokivarteen ja leiriydyimme siihen. Tässä olisi oiva paikka pitää leiriä pari päivää, pitää vaelluksesta samalla hieman lepoa ja käydä vapojen kanssa alajuoksulla onnea koittamassa. Illalla kalastettiinkin Vuomakasjärven länsipäätyä ja jokivartta tehokkaasti, elämääkin siellä oli, mutta jälleen suuremmat kalat jäivät haaveeksi.







Viidentenä päivänä pakkasimme vain pienet päivätarvikkeet mukaan ja lähdimme tosissaan yrittämään kalaruokaa illaksi. Matka johdatteli Vuomakasjärven vieritse Vuomakasjoelle, josta löysimme upean könkään ja ylityskohdan Haltin valloittajille, eikä vastaantulijoilta voinut täälläkään välttyä. Onneksi matka oli suurimman osan jo uuvuttanut sanattomaksi.

Vuomakasjoessa olleen könkään alta sitten riemu repesi kun vaivaiskoivuakin alkoi jo kasvaa joen pientareilla. Pientä lippaa vaan uittamaan ja eihän siinä kauaakaan mennyt kun Joona taisi ensimmäisen harrin napata. Ei aivan mittakala muistaakseni, mutta hyvä alku ja lupaus mahdollisesta. Muutama sopiva kohta joesta sitten löytyikin, jotka suorastaan kuhisivat elämää harjusten osalta ja sieltäpä saatiin 5 tai 6 kunnon mittaharjusta mukaan otettaviksi. Illalla syötiin hyvin.
Kuudes päivä alkoi johdattelemaan jo takaisin kohti Lossujärveä, jälleen ylämäkeä ja jokivartta pitkin. Kalastelimme saamatta taas pikkurautua kummempaa. Niitä täällä riitti, jopa niin paljon, että ovat varmasti kääpiöityneet ravinnon puutteessa.




Matka järvelle sujui joutuisasti ja maisemat keräsivät katseita toden teolla. Urtaspahtan jylhät rinteet reunustivat matkaa ja olo oli taas epätodellinen. Sää suosi toden teolla ja seurassakaan ei ollut valittamista. Urtashotellissakin poikkesimme matkan varrella, mutta majoitustilanne oli viidelle epäsuosiollinen.

Lopulta pääsimme taas Lossujärvelle, toiveena vallata tupa ja kuivatella siellä vaatteet ja ummistaa silmät lopulta lavereille. No eihän siinä kauaa keretty kukkoilla tunkiolla kun tuvalle saapui vanhempaa väkeä samat toiveet mielessä. Herrasmiehinä väistyimme tuvalta, vaikka sopu olisi kuulemma sijaa antanutkin. Kaipasimme kuitenkin ennemmin rauhaa ja omaa reviiriä, jossa puuhastella.

Päädyimme liki samaan paikkaan, kuin ensimmäisenäkin päivänä, tällä kertaa vaan hieman kylmemmissä olosuhteissa. Järvi oli edelleen hiljainen, eikä kalaa tullut senkään vertaa.
Tässä kohtaa huomasimme, että aikaa olisi vielä pari päivää, ja keskustelua käytiin, jäädäkö vielä yhdeksi päiväksi tunturiin vai jatkaako jo autolle ja kohti kotia. Parin kaverin työpaineet ja omat jatkosuunnitelmat kannattivat ajatusta autolle menosta ja rauhallisesta paluusta arkeen, Olli ja Eetu olisivat mielellään vielä jääneetkin, samoin varmasti moni muu jos aikaa olisi ollut.

Näinpä seitsämäntenä päivänä matka autolle alkoi, vauhti huimasi päätä ja kilometrejä nieltiin oikein urakalla, liekö alamäki helpottanut matkantekoa ja maisematkin olivat aivan uudet kun sumua ei tällä kertaa ollut. Autolle tultiin yllättävän nopeasti ja vauhdilla oli myös hintansa: Luottokengistäni Haixin vaelluskengistä oli jalan kaaren kohdalta pohjakumi alkanut irtoamaan. Kova vauhti raskaassa lastissa alamäkeen oli pohjille liikaa. Onneksi ei mitään korjaamatonta. Tätä kirjoittaessani ovat pohjat jälleen kiinni ja kengät käytössä.

Lopuksi kiitos matkaseuralle ja pisteet Juholle ensimmäisen vaelluksen selättämisestä kunnialla, vaikka paikkana suurtunturit eivät siihen ole mikään helpoin lähtökohta.

Suurempi porukka tuo reissuun omat haasteensa, mutta jos porukan henki on hyvä ja juttu luistaa niin ei ongelmia tule.


Paluumatkan keskiyön komediashow youtubesta jäi mieleeni, muuta en ajomatkasta juuri muistakaan.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Fjällräven Kajka 75 - Osa 2

Tästä rinkasta kirjoittelin aikaisemmin saatuani sen kaupasta käsiini. Silloin kokemukset perustuivat kuulopuheisiin ja muiden kokemuksiin.

Nyt vuodet ovat vierineet, reissuja on tehty lyhyempiä ja pidempiä, on siis ehkä aika palata pohtimaan rinkkaa ja siitä kertyneitä kokemuksia. Rinkka on nyt käynyt Abiskolla, Kaldoaivissa, Muotkatuntureilla, Rukalla sekä etelämmässä eri puolilla Suomen kansallispuistoja ja muita metsämaita. Reilun viikon kuluttua kutsuu Käsivarren erämaa.

Aloitetaan siitä, että rinkka on edelleen kaikinpuolin ehjä. Tai no - päätaskun ulomman kiristysnyörin tunnelin kangas on muutamasta kohtaa rei'illä. Reiät tulivat jo ensimmäisen lapinreissun jälkeen ja mieleen on siitä asti jäänyt kuva, että sopuli on yrittänyt päästä rinkkaan eväisiin käsiksi. Reikiä ei nimittäin sen jälkeen ole tullut lisää.

Rinkka on toiminut ominaisuuksiltaan moitteettomasti. Jälkiviisaana olisi pitänyt 75-litraisen sijaan ostaa 85-litrainen, mutta toisaalta tässä rinkassa on ilman kummempaa ylipakkaamista (kalastusvapa, crocsit) kulkenut aina kaikki tarvittava, joten kaippa tämä on kuitenkin sopiva. Rinkan koko on aina itselleni ollut hieman ikuisuuskysymys, mutta alle 75-litraista en uskaltaisi enää itselleni ostaa, vaikka varusteiden koko ja paino on vuosien varrella vain pienentynyt.

Painoa itse rinkassa on jonkin verran liikaa, joskin sen kustannuksella rinkasta on saatu todella jämäkkä ja kangas on erittäin kestävää. Tätä rinkkaa ei tarvitse paljon tunturissa varoa. Siltikin olisi materiaaleja voinut sen aavistuksen keventää, että sellainen satagrammanen olisi saatu nipistettyä painossa pois. Tämä on pieneltä kuulostava asia, mutta ostotilanteessa se meinasi todella ajaa haaveet pahemman kerran karille.

Rinkan alataskussa sijaitsevaa kuivatusverkkoa en ole käyttänyt kertaakaan. Olen monesti sen jo meinannut saksia pois, mutta antanut jäädä sen mitättömän tilanviennin ja painon vuoksi. Ehkä tälle kesää se saa lähteä kun rinkallakin on jo ikää ja vasta pääsin rinkan kuivapainoa mollaamasta. Lisäksi selkämyksessä oleva kiristyskuminauha ei sovellu muun kuin makuualustan sitomiseen, enkä koskaan makuualustaa siinä pidä, joten sekin on osoittautunut turhakkeeksi. Se onkin tarkoitus saksia pois ja ommella tilalle koko selkämyksen kattava verkkotasku. Se olisi monin verroin hyödyllisempi tavarankuljetuksen - kuten taukotakin - kannalta. Huppu on siihen taskuineen liian pieni ja monesti hupun taskuissa on muuta tähdellistä tavaraa, kuten EA-laukkua, vieherasiaa, tulitikkuja sekä rinkan sadesuoja. Yksin kulkiessa pidän siellä ruoanlaittovälineistöä.

Huppuosan vyölaukkutoiminto on ollut lapissa monesti käytössä. Sinne saa päivän eväät, vieherasian, varapuolan, EA-pakkauksen yms. päivän aikana tarvittavaa pientavaraa. Tästä tuleekin iso plussa. Leiristä päivän kalareissulle lähtiessä ei tarvitse koko rinkkaa kantaa mukana tai muutenkaan mitään ylimääräistä päiväreppua. Väittäisin hupun vetävän noin 10-15 litraa.

Myös kompressiohihnat ovat toimineet kiitettävästi, eikä klipsejä ole hajonnut tai hihnat edes kuluneet. Fjällrävenin lukot ovat todella miellyttäviä käyttää ja esimerkiksi lantiovyö on maininnan arvoinen hyve. Tuet omalle lantiolleni saisivat olla korkeammat ja jäykemmät, mutta nämäkään eivät ole päässeet reissuilla häiritsemään.

Kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen ostokseen. Rinkka on edelleen liki uudenveroisessa kunnossa vaikka on ollut melko kovalla käytöllä ja olen kohdellut sitä ajoittain suorastaan kaltoin. En keksi markkinoilta tälle rinkalle korvaajaa, mikäli uusi pitäisi hankkia - paitsi Kajka 85.

Melko varauksetta tätä rinkkaa voi suositella yksinkertaiselle vaeltajalle. Jos kaipaat rinkalta paljon pikkusälää ja hienomekaanisia ominaisuuksia, ei tätä rinkkaa kannata katsella. Muutenkaan kevytretkeilijän ei tätä kannata harkita - kevyemmät rinkat löytyvät muualta. Sen sijaan pitkän tähtäimen hankintana tämä on erinomainen. Voi hyvinkin olla niitä harvoja rinkkoja, jotka enää kestävät isältä pojalle.

Uusi Kajka on koivurungolla ja ohjehinnaltaan melkoisen siivun kalliimpi kuin tämä vanha alumiinirunkoinen malli. Siltikin uskoisin sen pärjäävän vanhaan verrattuna vähintään samalla tasolla.