Pyhä-Häkin kansallispuisto

Kamojen pakkailu aloiteltiin lähtöpäivänä Eetulla, kun muilla asioilla sielläpäin tuli liikuttua ja tuli puhetta, että pitäisi taas luonnon helmaan päästä. Eetu rupesi setvimään tavaroitaan Mollen sisuksiin ja aika pian saatiin rinkka auton peräkonttiin. Auton nokka kohdistettiin meille, jossa Ollin kanssa aloimme omia varusteita keräämään yöreissua varten rinkan pohjalle. Palasin juurille ja otin käyttöön vaahtomuovisen makuualustan. Keli lupaili kohtalaista, joten jätin teltan kotiin ja otin siitä vain footprintin mukaan, että saan hätämajoitteen tarvittaessa kasaan. Eetulla majoitteena Hammock ja Olli turvautui tulipaikan puulaavuun. Olli otti taas Artiachin itsestääntyhjentyvän ilmapatjan matkaan, kehui mukavuutta mikä varmaan onkin kelvollinen. Itseäni ei puulaavun kova alusta houkutellut vaahtomuovialustan kanssa, joten päätin kapsahtaa sopivalle mättäälle makoilemaan.

Auto pysähtyi Pyhä-Häkin kansallispuiston parkkipaikalle, josta olisi tarkoitus matkata ensimmäisenä päivänä n. 6,5km matka tulijärven laavulle merkittyä reittiä pitkin. Yöpaikaksi tulijärveä suunniteltiin siksi, että siellä on hyvä tulipaikka ja sopiva reitin jatkumo seuraavaa päivää ajatellen. Toisena päivänä suunnitelmana oli palata Pyhä-Häkkiin Poika-ahon kautta, josta matkaa tulisi n. 11km.

Maasto osoittautui heti märäksi, polut olivat joiltain osin veden vallassa äkillisen lumen sulamisen seurauksena. Muuten sää suosi, aurinko paistoi ja keli oli lämmin, eikä takkia tarvinnut päällä pitää. Tuttu reitti johdatteli parin kilometrin matkan Kotajärven läheisyyteen, josta poikkesimme kohti Tulijärveä. Tätä reittiä en itse ollut koskaan kävellyt, joten oli mukava lähteä tutkimaan uutta. Jylhät vanhat kuusikot tervehtivät kulkijoita ja luonto oli erittäin hiljainen. Yhdellä tauolla taidettiin kuulla korpin raakumista lähistöltä. Maasto muuttui, tultiin ulos kansallispuistosta. Rajalla oli ajettu metsäkoneella ja rajan toiselta puolen oli mäntymetsää harvennettu menneen talven aikana. Polku jatkui karun metsikön läpi lammen rannalle, jossa ihmeteltiin pienten haukien sujahtelua rantavesissä.

Nopean juomatauon jälkeen matka jatkui ja pieni odotus oli kohta ylitettävää tietä kohtaan, jokohan se tuon mäen takaa näkyy. Kylttien ilmoittamien etäisyyksien ja kartasta mitatun etäisyyden välillä oli melkoinen ristiriita, vaan perille Tulijärvelle päästiin ihan suunnitelmien mukaan. Joutsenpariskunta sekä kuikkapariskunta oli majoittunut Tulijärven sulaan. Myös muutama telkkä siinä lenteli leirin ohi illan mittaan. Muuten luonto oli hiljainen.

Eetun kanssa laitettiin majoitteet läheiselle kummulle, Olli viritteli makuupaikan laavuun. Minä käytin footprintiä sateensuojana kun jo yöksi oli luvattu sateen mahdollisuus. Nuotiolla tehtiin perunoita ja sipulia, salamin ja makkaran kera. Oli melko maukasta apetta, vaikka perunoiden kypsyminen jäi puolitiehen unohdetun folion myötä. Ajatus hiillosperunoista oli tuntunut herkulliselta lähtiessä, mutta kuten Eetu virkkoi, kyllä sen nuotiolla sitten huomaa mitä jäi kotiin.

Minulle alkoi jo kymmenen maissa uni maittaa. Pojat jäivät vielä tarinoimaan tulille kun kömmin pussin suojiin. Vein kamerani laavuun sateen uhan alta pois ja suojasin rinkan sadesuojalla, virittelin vielä takkini hieman naaman suojaksi roikkumaan. Uni tuli varmaan melko pian, etäisesti kuulin jonkun kävelevän ohi vielä illalla mutta sen jälkeen oli meikäpojan majoitteessa rauhallista. Yöllä alkoi sataa ja heräsin, kun takki tipahti majoitteeni reunalta naamalleni. Onneksi se ei ollut läpimärkä, joten siirsin sen sateensuojaan ja jatkoin uniani. Heräsin aamulla vasta herätykseen, onneksi valitsin pehmeän alustan nukkumiseen!

Kaikki oli pysynyt pääsääntöisesti kuivana yön ajan, vaikka footprint tarjosi suojaa juuri ja juuri pussin peittääkseen. Ripustin kengät puuta vasten ylösalaisin roikkumaan yöksi, se riitti pitämään nekin kuivana. Vaatteet olivat kanoottipussissa myös selvinneet sateisesta yöstä. Makuupussini kangas oli märkä siitä, missä se oli ollut footprintissä yön ajan kiinni, mutta läpi vesi ei ollut tullut, eikä kenelläkään meistä kylmä yllättänyt yön aikana. Eetulla DIY –alusta oli kerännyt jonkin verran kosteutta pussin ja alustan väliin.

Aamutoimet hoideltiin rauhassa, jonka jälkeen pakkailtiin kamoja taas kasaan. Päivä oli hyvin harmaa ja koko ajan satoi hiljalleen. Meillä Ollin kanssa rinkoissa on sadesuojat mukana, jotka olivat molemmilla riittävän suuret peittämään rinkan myös kun niihin on pakattu ulkopuolelle tavaraa. Eetulla ei sadesuojaa ollut, mutta Mollen pitäisi ilmeisesti itsessäänkin jonkin verran pitää vettä, ainakin sisäpuolella.

Matkaa lähdettiin jatkamaan ja sitten alkoi sataa lunta. Ja minkälaista! Jalkarätin kokoisia hiutaleita ja tiuhaan. Kamat kastuivat päällisin puolin nopeasti, varvikko kasteli housunpuntit tehokkaasti. Onneksi kengät pitivät veden ulkopuolella. Paitsi Ollilla, jolla oli minun vanhat Timberlandin vaelluskengät. Ne todettiin jo Norjan reissulla vettä imeviksi ”waterproof” –tekstistä huolimatta.

Jälleen kehuttiin oman kotiseudun maisemia, ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Eihän nämä lappia voita, mutta tämäkin riittää tyydyttämään tarpeita joksikin aikaa. Toisaalta nälkä myös kasvaa syödessä.

Päästiin Poika-ahon varaustuvalle, jonka ahoilla yksinäinen kurki hetken aikaa etsi makupalaa, kunnes huomattuaan meidät säntäsi strutsin lailla metsään. Istahdettiin kämpän seinustalla hetki ja pohdittiin strategiaa, tehdäkö siinä evästä vai jatkaa vielä vajaa 3km takaisin kansallispuiston sisuksiin Kotajärven laavulle syömään. Päätettiin jatkaa matkaa ja siinäpä alkoi taival taas taittua. Suon ylitys oli mielenkiintoinen, kun pitkospuiden uusinta oli meneillään siinä vaiheessa, että uusien tarpeet oli tuotu makaamaan vanhojen päälle. Melkoista tasapainottelua ja pujottelua siinä sai harrastaa päästäkseen kuivana yli, suokin näytti tulvivan.

Hieman ennen Kotajärven laavua vastaan tuli pariskunta, joka sanoi jättäneensä tulet laavulle. Sekös matkamiestä ilahdutti ja kiitollisina saatiin vaatteita nopeasti kuivumaan laavulle tultuamme. Hetki istahdettiin ja Olli alkoi valmistelemaan pastaa trangialla. Annoksesta tulikin runsas ja herkullinen ja kahvien päälle pitikin hetki istahtaa, ennen kuin verenkierto aloitti toimintansa jälleen muuallakin kuin vatsan alueella. Päätettiin palata autolle vielä pidemmän kautta, eli palata jälkiä takaisin vielä pari kilometriä ja tulla sitten Vanhojen Puiden kautta parkkialueelle. Energia tuohon lenkkiin riitti vielä hyvin ja maisemat muuttuivat taas tiheään ja jylhään männikköön. Lopulta parkkipaikka häämötti metsän siimeksessä ja oli aika suunnata takaisin sivistyksen pariin.

Jopa omilla lähialueilla pääsee helposti retkeilyn makuun ja irti arjesta, kun vain viitsii lähteä. Lähialueen reissut eivät vaadi kovaa suunnittelua eikä tarvitse matkustaa kauas päästäkseen perille. Tälläkin kertaa reissu jätti positiiviset fiilikset kaikille ja myös sivistyneisyys oman alueen mahdollisuuksista karttui. Pyhä-Häkin kansallispuisto on käymisen arvoinen paikka kenelle tahansa tällä suunnalla liikkuvalle.

Minihiihtovaellus - Aakenus

Viikko 13, olin suunnannut kulkuni Ylläksen maisemiin murtomaahiihtoa harjoittamaan, reissaajan sisimmässä kuitenkin kyti haave yöreissusta tuntureiden kätköihin.

Pakkauksissa kotoa lähtiessä tapahtui muutamia virheitä jotka yhdessä vallitsevien keliolosuhteiden kanssa pakottivat pitämään vaelluksen minimaalisen lyhyenä niin ajallisesti kuin matkalliseti. Pahimmaksi puutteksi voisi mainita vaellussauvojen unohtuminen josta myöhemmin lisää.

Parina päivänä taivaalle kytätessä alkoi tuntua jo pahalta että joudun hylkäämään suunnitelmat reissusta, räntää tuli kymmenisen senttiä yhtenä päivänä ja pilvet roikkuivat alhaalla, samanlaista Foreca lupaili koko viikolle. Viimein ennusteet muuttuivat parempaan ja muiden matkalaisten aikatauluihin sopi meikäläisen vienti jättöpaikalle ja noutokin seuraavalle päivälle saatiin sovittua. Joten ei muuta kuin kamat rinkkaan ja matkaan.

Ensimmäinen päivä.

Reittisuunnitelma muodostui seuraavanlaiseksi, Lähtö Totovaaran pirtiltä, latua pitkin kohden Pyhäjärveä, pieni koukkaus Haavepalolle, leiripaikka Moloslehonporokämpälle tai Pyhäjärven autiotuvalle, reitin kunnosta riippuen.

Itse sankari Haavepalolla. Eihän sieltä kelin takia mitään nähnyt, tulipahan käytyä.

Keli muuttui matkan edetessä aina vain märemmäksi ja alkuviikosta satanut lumi alkoi synkistää mieltä, epälin jo voimiani että pääsenkö porokämpälle ollenkaan kun sinne ei enää latukartan mukaan latua koneellisesti tehdä. Matkaahan ei vielä ollut takana kuin nelisen kilometriä ja edessäkin alle kymmenen, suksi toimi, rinkka ei painanut selässä mutta henkinen kantti alkoi pettää. Päätin evästää hetken ja tarkistaa reittisuunnitelmani ,niin varsinaisen- kuin varasuunnitelmankin. Päälimmäinen ajatus alkoi olla tässävaiheessa että pakkohan tuommonen matka on jaksaa, paljon pitempiä huikosia edellispäivät hiihdetty, tosin hieman kevyemmän kamerarepun kanssa.

Sain itseni liikkeelle ja tarmoa alkoi löytyä, matka porokämpän risteykseen meni yhdessä hujauksessa alkumatkan rämpimiseen verrattuna. Risteyksessä mieli parani entisestään, vasta ajettu konelatu lähti kämppää kohden.
Kämpälle suunnatessa tuuli alkoi yltyä kuivaten keliä inhimillisemmäksi, vesisade loppui mutta kylmä alkoi suolla hiihdellessä kosteissa kamppeissa tulla. Aakenuksen rinteitä ei pilven sisästä näkynyt, kuitenkin tiesin niiden edessäni olevan noin kilometrin päässä hukkuen harmauteen. Kello hivutteli neljää kun mutkan takaa alkoi näkyä harmaata hirttä, JES nyt saa kuivaa vaatetta ylle ja kuumaa kahvia suklaan kera. Mökki oli pieni ja lämpeni nopeasti kotoisaksi, tulen loimussa tutkin karttaa ja pohdin huomisen reittiä. Päätin lähteä kokeilemaan hangen kantoa heti ennen pimeää Aakenuksen päällä ja tehdä johtopäätöksiä vasta sitten.

Rinteeseen nousin kesäreittiä kämpältä suurinpiirtein pohjoista kohden, jälkiä uuden lumen alla oli yllättävän paljon ja hankikin kantoi tämän alla. Tuuli vei pilviä hyvää kyytiä pois Aakenuksen rinteeltä kun pääsin puurajan ohitse, parikymmentä metriä vielä edettyäni pilvi imaisi minut täysin sisäänsä, lunta satoi sakeasti enkä nähnyt enää seuraavia reittimerkkejä enkä edes puurajan hahmoa aivan takanani. Muutamat kuvatukset valkeudesta ja nopsaan takaisin kohti kämppää ettei vaan päätysi lehtien sivuille.

Kämpälle päästyä vaihtui samantien märät monot Haixeihin ja tuulitakki Heliconin kalvotakkiin, jovain alkoi leirielämä maistua varsinkin kun nuudelit tekeentyivät riippumattoa viritellessä läheisen kuusipuskan suojiin.













Loppuilta menikin rauhaisasti hiljaisuudesta nauttien omiin ajatuksiin uppoutuen, kahvia siemaillen.
Seuraavan päivän paluumatka ja varuste spekulaatio ilmestyy tuonnempana, toivottavasta piakkoin.

Kysely

Blogia on nyt pidetty joitakin kuukausia ja tulokset ovat ilahduttavia: Tammikuusta lähtien blogia on luettu liki 3000 kertaa ja tässä ei ole tekijöiden lukukertoja mukana. Sitäkin parempaa on ollut huomata, että tätähän oikeasti jaksaa pitääkin, eikä tekstit rajoittuneet vain yhteen tai kahteen. Välissä on asiaa enemmän tai vähemmän, mutta jospa näillä olisi vähintään viihdearvoa lukijoiden keskuudessa.

Mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja sivuston kehittämiseksi tein pienen kyselyn, joka löytyy sivun oikeasta laidasta tuosta ylhäältä. Vastatkaa ja vaikuttakaa, jotta blogista tulisi entistäkin parempi paikka palata virtuaalisesti luontoon ja jotta voisimme auttaa tiedonhankinnassa sekä mahdollisesti vaellusta ja varusteita koskevissa kysymyksissä. Vastausaikaa laitoin toukokuun loppuun.

Jos vaihtoehdoista ei löydy sopivaa, valitse Muuta, mitä? ja kommentoikaa tähän teksiin vapaalla sanalla.