Kirves


Olen ja olemme reissuillamme huomanneet kirveen olevan osa perusvarustusta. Se on päätynyt painoksi matkaan täysin kokemusten ja tapojen pinttymisen myötä. Koskaan ei olla äänen sen varsinaista tarpeellisuutta mietitty eikä kyseenalaistettu. Aina sitä on käytetty tavalla tai toisella.


Jotkin reissaajat viilaavat kannettavan taakkansa grammalleen mahdollisimman pieneksi ja ovat tyytyväisiä kevyeen matkaamiseen. Sen vuoksi nk. grammaajat monesti ovat kielteisellä mielellä kirvestä kohtaan, onhan sen yksittäispaino pahimmillaan liki kilon. Itsekin mittaan kyllä taakan painon ennen reissua, mutta en ole ottanut ressiä sen saattamisesta minimiin. Mukavuustekijöitäkin saa ja pitää reissulla olla, niin että reissusta on helppo nauttia.

Kirves on lisäksi työkalu, jonka tehtävää on vaikeaa tai mahdotonta korvata muilla työkaluilla. Kuvittele löytäväsi herkullinen tervaskanto, mutta ei kirvestä matkassa. Mitenkäs avannon tekeminen ilman kirvestä? Voi sillä karhunkin tosikarpaasi tappaa nopeastikin - isompi karhu saattaa kiivastua, jos vaikka sahalla yrittää lihoiksi laittaa.

Reissuajat luottavat näköjään Fiskarsiin, ainakin sellaiset meiltä jokaiselta löytyvät. Ollilla ja minulla on Fiskarsin kuussatanen malli (Fiskars 600). Eetulla sekä kuussatanen että viissatanen, joka on lyhyemmällä varrella. Suurempi malli painaa ilman kangaskoteloa 520g, joten mistään painavasta kaverista ei ole kysymys. Suuremman mallin pituus on 36cm, eli rinkkaankin se sujahtaa huomaamattomasti vähintään päätaskuun, monissa malleissa myös sivutaskuun.


Retkikirveen monikäyttöisyys ja kätevyys paljastuu viimeistään käytön myötä pahimmillekin vastarannan kiiskeille, joten kannattaa kokeilla. Fiskarsin kirveiden ohella kehuttuja valmistajia ovat mm. ruotsalainen Gränsfors ja Wetterlings. Molemmilta löytyy hieman perinteisemmän mallin kirveitä taotuilla terillä.

P.S. Nykyisin Fiskarsin mallistossa kirveet löytyvät mallinimillä X7 ja X5. Kirves on saanut uuden ulkoasun ja tekniset tiedot ovat muuttuneet hieman.

Kommentit

  1. Huomasin että myös maatalouskaupoissa on myynnissä ruotsalaisia puuvartisia kirveitä. Jotkut mallit näyttävät samanlaisilta kuin nuo tunnetut Gränsforsin kirveet, mutta ovat halvempia. Ostinkin ennen joulua sellaisen retkikirveen nimellä Husqvarna hintaan 30€ (ovh 35€). Painoa 800g, kokonaispituus 38,5cm, varsi hikkoria, jämäkkä nahkainen teräsuoja. Hieno kirves näöltään ja käytössä myös. Jassoo, hinta lähenteleekin näköjään jo viittäkymppiä...

    jjj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä maatalouskaupasta moinen löytyi? Onko kertynyt käyttökokemuksia jo laajemmalti?

      Halvalla olet saanut, toivottavasti kestää kirves pitkään! Fiskarsien kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia, eikä ole tarvinnut uutta kirvestä ostaa. Mutta joskus se kait tuommoiset hienommatkin tulee kokeiltua.

      Poista
    2. Hämeenlinnan Maatalous ja Kone Ay oli paikka mistä kirveen ostin. Ei ollut hyllyssä, mutta Husqvarnan kataloogin perusteella tilasin. Oikein hyvä kirves. Lyöntiin tulee voimaa vähän enemmän verrattuna Fiskarsin vastaavaan, koska on painavampi. Vaan eipä moittimista tuossa kotimaisessakaan, onhan minulla tietysti sellainenkin. Siinä on vähän matalampi kynnys mukaan ottamiselle, jos reppu selässä pidemmälle reissulle aikoo.

      jjj

      Poista
    3. Jep, selvisi myös, että Biltema myy (on ainakin myynyt) Wetterlingsin takomalla terällä olevia hikkorivartisia kirveitä, hintaa oli 35 euroa semmoisesta retkeilymallista. Viimeksi kun vilkaisin, niin en tosin valikoimasta niitä löytänyt, muita puuvartisia kylläkin. Fiskars tosin palvellee hyvin juuri niin kauan kunnes tekee mieli vaihtaa.

      Poista
  2. Eka kuva on niin loistava!!! Varmaan kirveetkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit