Kaldoaivi elokuussa, osa 2

Toinen varsinainen vaelluspäivä käynnistyi oikein hienossa ilmassa. Tuuli oli aavistuksen virinnyt, mutta eihän se mitään haitannut. Pari hassua metriä sekunnissa korkeintaan. Tämän päivän suunnitelma on edetä järvijanan pohjoispuolta itään ja etsiä sopiva ylityspaikka kahden järven välisestä penkereestä. Ennen lähtöä aamiaisen yhteydessä maistelin graavaamaani taimenta ja äh, liikaa konjakkia, liian vähän suolaa. Kala oli syömäkelvotonta ja puolikas file piti hukata erämaahan. Samalla muistin setäni ohjeen kalalle, neljä rkl konjakkia, yksi kalalle ja kolme graavaajalle. Ei kuulemma koskaan epäonnistu. No kokeillaan seuraavaan.

Järvien ranta oli mukavakulkuista heinikkoa, pohja tasainen ja matka joutui. Kartasta katsottuna matkaa seuraavalle suunnitellulle leiripaikalle tulisi vajaa 10km. Vesistön ylityspaikka löytyikin – ei aivan yhtä simppeli, mitä toivottu oli. Kahta järveä yhdisti 2-3 metriä leveä joenpahanen, joka tosin oli syvä kuin lompakkoni. Kahlaamalla saisi olla snorkkeli päällä, jotta henki kulkisi. Itäisemmän järven päässä joensuulla oli hiekkaranta, tai ainakin sen näköinen. Se oli tosin suurimmilta osin erikoisen levärakeen peitossa, minne jalka upposi kymmeniä senttejä, mitä lienee? No polvea myöten oli vettä korkeimmillaan, joten kyllä siitä yli päästiin vaikka vesi oli ajoittain melko virkistävää. Kain polvet olivat tässä vaiheessa jo hieman rasittuneet, joten niitäpä oli kätevä viilentää Korkeassa Polviasennossa™.

Kun kengät saatiin takaisin jalkaan ja rinkat selkään, jatkettiin matkaa suuremman joen suulle. Maasto oli upeaa, hiekkakangasta ja kirkasta vettä. Kalastajan näkökulmasta unelmapaikka uittaa viehettä. Tässä kohtaa ei kuitenkaan siiman päässä käynyt tärpin tärppiä, yrittipä sitten perholla tai vieheellä.

Ei muuta kuin jokivartta ylöspäin kohti seuraavaa järveä ja sen rannalle kaavailtua leiriä. Tammukkaa purosta nousi jatkuvasti, 10-20 senttistä. Ei mitään isompaa, eikä ihmekään, sillä joenpohjassa oli vettä todella vähän. Jokiuoma oli paikoitellen 50-60 metriä leveä, mutta nyt sen pohjalla kulki vain pari metriä leveä puro, jossa vettä oli paikoitellen noin 20cm.

Päästyämme järven rantaan olikin leiripaikka ilmeinen, vanha tulipaikka ja jälkiä käynnistä oli näkyvissä. Teltta pystytettiin pientareen päälle ja suunnattiin kalaan. Jokisuulta taidettiin tartuttaa yksi hauki, Kai jäi perhosetin kanssa härnäämään tammukoita isomman toivossa ihan leirin seutuville kun Joonan kanssa lähdimme tutkimaan järven ympäristöä ja sen toisesta päästä nousevaa jokea. Järvessä oli hiljaista, samoin kuin jokivarressa.

Nousimme edelleen ja joki muuttui matalaksi sekä leveäksi kapean, syvän sijasta. Kahlasimme ja pompimme kivillä samalla kalastellen ja tammukkaa tarttui taas vieheisiin. Kohta joki syveni ja kapeni jälleen pakottaen meidät taas rantapenkalle. Edessä oli lisäksi hyvin vettynyt järven ranta, lähinnä pehmoinen suo, jolle ei ollut asiaa. Sen laidalta kuitenkin näimme, kuinka järveä reunusti korkeampi, melko kiinteän näköinen penkka, jota pitkin pääsisimme sitten takaisin jokivartta vähän matkaa. Sinne siis, vaikka Joona ei aluksi ideasta ollut niin innostunut. Aikamme siinä heiteltiin viehettä, näköpiirissä oli vain pari haukea ja nekin hyvin passiivisen näköisiä. Innostus ja voimatkin alkoivat jo lopahtaa ja suunta olisi kohta otettava takaisin leiriin. Heittelin siinä viimeisiä heittoja jokisuulla kun näin yhtäkkiä nopean vilahduksen edessäni, suunnilleen joen pohjassa makaavien haukien kokoinen, mutta selkeä selkäevä! Huusin Joonalle, että nyt tulee ja samassa Joonan viehe jo lenti myötävirtaan, Joona kelasi uistinta sisään, eikä mennyt montaa sekuntia vieheen tippumisesta veteen kun vapa taipui todella voimakkaasti. Kesytystä kesti ehkä viisi, ehkä viisitoista minuuttia. En osaa tarkkaan sanoa, sen verran jännitti. Haaviakaan ei mukana suotta kuskattu. Lopulta kala antautui rannalle näyttäen mitan varressa oikein nätit lukemat – 58 senttimetriä! Nätti taimen todella.

Kai ei ollut selvästikään uskoa silmiään kun toimme vähän iltapalaa pöytään. Fileoin kalan ja latoin taas puolikkaan fileen graavautumaan, tällä kertaa paremmalla tietämyksellä. Loput voin, sipulin ja sienten kanssa pannulle paistumaan. Ei varmaan tarvitse kuvailla enempää.