Kaldoaivi elokuussa, osa 1

Tämä reissu on pitänyt päivittää tänne jo pitkään. Aikaa ei muka ole ollut, oikea syyllinen on ollut inspiraation puute.

Nyt sydäntalvena, kun tulevan kesän reissut ovat jälleen suunnittelupöydällä ja vanhat enää lämmin muisto, on kaamoksen ahdistusta jotenkin purettava ja viriteltävä mieltä jälleen eräelämään. Yksi pieni yöpyminen lähestulkoon testimielessä tuossa aikaisemmin tehtiinkin, siihen Eetu viittasi aikaisemmassa kirjoituksessaan.

--

Elokuussa tunnelma oli kuitenkin toinen. Auto käynnisteli Saarijärveltä kohti Lapuan lakeuksia iltapäivällä. Sieltä olisi tarkoitus ottaa reissun kolmas jäsen kyytiin. Tällä kertaa meistä reissuajista vain minä olin varsinaisena jäsenenä mukana. Kaksi muuta kaverusta, Kai ja Joona eksyivät mukaan muuta kautta. Suuntana tällä kertaa olisi Suomen pohjoisin erämaa-alue, Kaldoaivi. Pääasiallinen matkan tarkoitus olisi uusien kalapaikkojen kartoittaminen yhdistettynä vaellukseen, jollaisena tämä tulisi olemaan Joonan ensimmäinen kosketus Lapin erämaihin. Kai oli aikaisemminkin vieraillut samoissa merkeissä jo käsivarren suunnalla.

Matka sujui pituudestaan huolimatta leppoisasti. Vanha kunnon musavisa pelastaa monet reissut pahimmalta pitkästymiseltä ja kun pysähdellä malttaa muutamia kertoja, katkoo sekin matkaa sopivasti. Saavuimme perille aamuyöstä, tarkoituksenamme vain poiketa tieltä etelään sen verran, että saisimme leirin pystyyn. Yhdestä kahteen kilometriä siinä taitettiinkin, kunnes ensimmäinen pieni puro tuli vastaan. Sen edustalle teltta sitten pystytettiin tarkoituksena ottaa muutama tunti unta, ennen kuin varsinainen vaellus aloitettaisiin. Teltalla huomattiin kuitenkin melko pian vaarantava virhe – oli unohtunut hankkia polttoainetta Trangiaa varten. Ei voi olla todellista. Kaupassa olisi aina käytävä näköjään päivää-paria ennen reissua, eikä matkalla. Liika väsymys tässäkin tapauksessa johti aivan jonnin joutavaan virheeseen. No, Kai ei oikein ollut saanut nukuttua ja sillä välin kun Joonan kanssa vetelimme kivasti sikeitä, oli Kai hilppaissut takaisin autolle, hurauttanut 15km Utsjoelle ja napannut heti aamutuimaan polttoaineet mukaan ja lopulta tullut takaisin. Melkoinen sälli, hatunnosto.

Ensimmäisenä varsinaisena vaelluspäivänä suuntasimme etelään tavoitteena edetä noin 15km erään melko kookkaan järvijanan rannoille. Matkan aikana ylitimme pienen tunturijonon, jonka rinteillä olevia lampia kokeiltiin myös kalastella – tuloksetta. Lammet olivat pieniä, joten epäilyskin saaliin saannista oli olemassa.

Tulimme kivan puron varrelle, jota lähdimme seurailemaan alajuoksulle toiveenamme tavoittaa järvi, johon virta laskee. Kalastelimme vartta edetessämme ja ensimmäiset pienet taimenet tai tammukat tarttuivat koukkuun siinä vaiheessa nostaen moraalia koko porukassa ihan uudelle tasolle. Ennen järveä puron penkalta löytyi niin mukava niitynpala, että siihen oli hyvä jäädä lounastauolle. Evääksi tehtiin Trangialla pastaa – en enää muista millä makuyhdistelmällä, mutta eihän se koskaan pahaa ole luonnon helmassa.

Ruoan jälkeen etenimme ensimmäisen suuremman järven rannalle. Skeptisenä tehtiin muutamia heittoja, olihan tämä ihan uusi paikka meille. Taisin vielä huvittuneena ja kavereita hassuuttaakseni sanoa, että näinköhän ensimmäisen heiton taika toimii ja kas -  todellakin ensimmäinen heitto itselläni tartutti heti mukavannäköisen taimenen siiman päähän. Yllätys oli niin suuri ja isku yhtäkkinen, että karkuutukseksi ensimmäinen tärppi sitten päättyi. Lisää oli kuitenkin tulossa, ei siinä Kain ja Joonankaan tarvinnut ehkä kolmea heittoa enempää heittää kun jo siima kiristyi ja peilityynen järven pinnassa kävi pore.

Kalaa järvestä olisi tullut yllin kyllin. Me emme kuitenkaan tarvinneet kuin kaksi ruuaksi ja ne kaksi myös otimme. Rannalla käytettiin muutama muukin, mutta kerran valinnanvaraa oli, laskettiin pienemmät takaisin. Lähes kaikki olisivat silloisen 45cm mitan täyttäneet.

Vuodelle 2014 ja siitä eteenpäin ovat mittamääräykset muuttuneet. Asian selkeyttämiseksi kopioin tähän otteen Inarin kalastusalueen kalastussäännöstä vuosille 2014-2016:

Alimmat mitat (kalastusasetus 1116/1982, muutos 14.12.2013 ja Inarin kalastusalueen päätös 27.5.2013)

Kalastuslain 1 § tavoitteiden saavuttamiseksi karttaliitteessä ( kts. viimeinen sivu)merkityissä vesissä seuraavien kalojen tulee täyttää alimmat mitat:

I. Taimenen, kaikki taimenmuodot, myös purotaimenen eli tammukan, alamitta on 50 cm.
II. Nieriä Inarijärvessä, Nitsijärvessä, Ukonjärvessä ja Muddusjärvessä 45 cm.
III. Järvilohi 45 cm.
IV. Harjus Lutto-, Näätämö-, Juutuan- ja Silisjoessa 35 cm. Muissa vesissä harjuksen alamitta on 30 cm.

Kaikki alamittaiset kalat sekä elävät että kuolleet tulee laskea välittömästi takaisin veteen. 

Kuten nähdään, järvilohen alamitta 45cm ja taimenen kaikissa muodoissaan 50cm. Muutos näkyy muutaman seuraavan vuoden aikana todennäköisesti saalismäärien laskussa ko. alueelta, mutta sen jälkeen saalismäärät tasoittunevat jälleen, saaliskoon samalla noustessa. Mielestäni tämä on tervettä kehitystä ja oikea suunta.

No, takaisin vaellukselle. Ruokakalat saatuamme patikoimme vielä reilun kilometrin verran tavoitellun järvijanan länsipäähän. Sinne teimme leirin mukavalle kankaalle ja valmistettiin kalat fileiksi. Kas kummaa rinkkaan oli eksynyt taskumatti täytettynä konjakilla ja olikin sopiva hetki laittaa konjakkigraavattu punalihainen valmistumaan. Lopuista kaloista keitettiin maukas soppa, johon seuraavanlainen, yksinkertainen, mutta tehokas resepti:

Erämiehen lohisoppa:

1,5 l vettä

1-2 lohifilettä paloiteltuna

4-8 perunaa pilkottuna

2-3 sipulia pilkottuna 8 osaan

suolaa maun mukaan

voita 2-4 ruokalusikallista

Leiri upealla paikalla, henkeäsalpaavat näkymät, kalaisa alku ja makoisa soppa. Vatsat täynnä ja mieli levollinen. Tähän on hyvä päättää kertomuksen ensimmäinen osa.