Lisää Cumulusta!

Minullakin vanha Marmot Sawtooth regular on palvellut jo useamman vuoden hyvin ja palvelee toki edelleen. Silloin tällöin kuitenkin harrastusten edetessä tulee ”tarve” päivittää kalustoa, kuten tässäkin tapauksessa. Marmotin pussin ainoa suurempi miinus on tosiaan reissussa ollut koko ja paino. Pakattuna kompressiopussillakaan tuota ei ole saanut kuin juuri ja juuri mahtumaan 75-litraisen Kajkan alakertaan. Painokin ylittää 1,5kg, mikä on -9 comfort –luokan untuvapussille aivan liikaa.

Suuntasin katseeni siis toistamiseen Puolalaisen Cumuluksen suuntaan. Viimekertainen hankintani, Cumulus Alaska 1300 on pelittänyt niin hyvin, ettei syytä katsoa muita merkkejä löytynyt. Cumuluksen tuotteissa myös, ainakin toistaiseksi, hinta on ollut merkittävä tekijä, vaikka tuotteet on rakennettu laatumateriaalista (pertexin kankaat, 700-850 untuva, YKK-vetoketjut...).



Tällä kertaa kohteena oli karkeasti kolme vuodenaikaa kattava, kevyt, tässä tapauksessa reilusti alle kilon painoinen pussi. Kriteerit olivat untuvatäyte, alle kilon paino, pieni koko pakattuna ja kohtuullinen, alle 300€ hinta. Budjettiin vastaavia pusseja olisi mahtunut useammaltakin valmistajalta, mutta hyvät kokemukset Cumuluksesta saivat tilauksen kohdistumaan sinne. Finaalin voitti Cumulus Lite Line 400.

Pussissa on 400 grammaa 850+ -täytteen untuvaa, mikä täyttää 96% tilavuudesta, loput 4% on höyhentä. Kokonaispaino kipuaa vain 770 grammaan, mikä on erinomainen suoritus, kun comfort –lämpötilalukema miehelle luvataan -6 celciusasteeseen saakka. Budjettiinkin jäi vielä ilmaa, jolla saatiin alemyynnistä poistettua Therm-a-restin ilma-alusta.

Koska näin tammikuussa kolmen vuodenajan pussia ei oikein kenttäolosuhteissa (vielä) ole päässyt kokeilemaan, täytyi testiyö viettää omassa sängyssä noin +21 asteen lämmössä. Sikäli kokeilu oli aiheellinen, että jotkin kesän reissut saatetaan hyvinkin tehdä vastaavissa olosuhteissa. Mukava huomio oli, ettei pussi hiostanut, vaikka ensimmäisen 15min sisällä nukkumaanmenosta olikin tarpeettoman lämmin. Kun keho alkoi laskeutua lepotilaan, myös lämpötila tasoittui mukavaksi ja loppuyöstä ei olekaan enempää mainittavaa alhaisen tajunnan tilan vuoksi. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, sillä se olisi suotta vääristänyt testituloksia.

Lisää kokemuksia karttunee sitä myöten, kuin olosuhteet sallivat retkeilyn osalta.

Kommentit

Suositut tekstit