Takkiasiaa

Jahas, tuli taas se aika vuodesta kun kesän reissut on ovella, mutta vielä ei kärsi lähteä vaikka himo olisi suurin.

Silloin vahvinkin sortuu elon tiellä ja valitettavasti se tietää niin tässä kuin monessa muussakin harrastuksessa kukkaron nyörien löysyttämistä. Tällä kertaa ei onneksi homma karannut täysin lapasesta esimerkiksi ulkomaanmatkan muodossa, vaan kestin kaiken kuin mies ja sorruin vain takkiin.

Pitkään naulakossa ja välillä (koko ajan) päälläkin roikkunut Helly Hansenin kuoritakki, joka selvisi kahden vuoden päivittäisen käytön jälkeen sadetakiksi (!) päätti ansaita kaverikseen hieman paremmin hengittävän takin kesän reissuille. Viime kesän kuitenkin satoi koko ajan niin ei kai se tänä kesänä enää...


Rab, ehkä osaltaan vähemmän vaeltajien, mutta enemmän vuorikiipeilijöiden keskuudessa tunnettu merkki. 1981 perustettu yritys juontaa juurensa Rab Carringtoniin, jonka tarkoituksena oli luoda välineet maailman äärimmäisiin olosuhteisiin ja vastaamaan Alpine -kiipeilytyylin vaatimuksiin, missä hän itse oli yksi pioneereista. Tyylistä kiinnostuneille sen verran, että Alpine -tyyli tarkoittaa kiipeämistä kaikki tarvittavat varusteet selässä, eli ilman perusleirejä reitin varrella, jossa olisi varalla tarvikkeita, ruokaa ja suojaa. Yksi hyvä esimerkki Alpine -tyylin äärirajoista on Joe Simpsonin ja Simon Yatesin kiipeäminen Andien Siula Grandelle 1985.

Mutta takaisin takkiin. Minä, nykyisellään suuri gore-kalvon ystävä, tein sääntöön poikkeuksen ja ostin softshell -takin. Se tarkoittaa sitä, että takki ei pidä vettä. Siltikin, ihme kyllä se välttelee sitä hämmästyttävän hyvin.

Tämä Rabin Vapour Rise -teknologiaksi kutsuttu menetelmä perustuu kapillaari-ilmiöön, jossa takin ulompi kangas imee sisällä olevan kosteuden itseensä ja siirtää sen takin pinnalle, josta se valuu pois. Kuulostaa niin ihmeelliseltä, että sen täytyy toimia. Ainakin takki hengittää mielettömän hyvin. Vedenpitävyydestä en ole päässyt kunnon testiä sateessa vielä suorittamaan jos pääsen ollenkaan, nääs tulevana kesänä kun ei muutenkaan sada paljoakaan.

Takki on malliltaan Rab Vapour Rise Jacket. Päällikangas on Pertexin Equilibriumia, sisävuori mikrofleeceä. YKK:n valmistamat vetoketjut. Huppu irroitettavissa, kiinnitys vetoketjulla ja Velcrolla. Ainakin materiaalit ovat laadukkaita ja tunnetuilta valmistajilta. Mutta jotta tämä ei menisi "minulla on paras" vuodatukseksi, niin vaelluskäyttöön taskut ovat huonossa kohtaa sivuilla, eikä tässä tietenkään ole erityisiä olkavahvikkeita rinkankantoa ajatellen. Pitää käännellä ja väännellä ennen pesua, kankaan pinnoite kuluu helposti, pitää huoltaa, pestä vain nestemäisellä pesuaineella tai jauheella sijoitettuna suoraan rumpuun yms yms yms...

No, sellaista tällä erää. Jospa se osoittautuisi toimivaksi, kun sen sokkona ostin, tietenkin.

Kommentit

Suositut tekstit