Abisko

Teimme vaelluksen Abiskon alueelle Ruotsiin juhannuksena 2012. Lähtö oli Juhannusta seuraava sunnuntaiaamu.

Tällä kertaa reissuajista mukana olivat vain Olli ja minä, Eetu ei töidensä vuoksi päässyt tällä kertaa matkaan. Sen sijaan matkalle lähti J-P, joka oli ennenkin Ruotsin maisemissa temunnut.

Matkallelähtö päätettiin perinteikkään spontaanisti edellisenä iltana klo 18 aikoihin ja pakkaamiselle ei jäänyt liikaa aikaa. Onneksi kaikki oleellinen saatiin kasaan, eikä varustepuutteita ollut. Ruoat päätettiin lunastaa matkalta kaupasta. J-P:llä oli rinkkana Savotan legenda, 906, joka oli täytetty varsin tehokkaasti kaikenlaisesta varusteesta. Itselläni kulkivat tavarat jälleen Fjällrävenin Kajkassa ja Ollilla Haglöfsin Oxossa. Teltaksi valikoitui J-P:n McKinleyn Escape 3, tunneliteltta. Se osoittautui oikein hyväksi valinnaksi.

Automatka meni rattoisasti, pysähdyksiä tehtiin Vaskikellossa ja Tupoksen ABC:llä. Ruotsin puolella mentiin Haaparannasta ja jatkettiin siitä Ylitornion kautta kohti Kiirunaa. Haaparanta - Ylitornio väli oli melko huonossa kunnossa tietöiden takia ja päällyste puuttui pitkältä matkalta hidastaen matkantekoa. Se ei mieliä lannistanut vaan matka taittui hymy huulilla.

Ainoa reissun huolettava tekijä oli sää. Luvattu oli paljon sadetta lähes joka päivälle, eikä sää näyttänyt muutenkaan mitä parhaimmalta. Matkaan kuitenkin lähdettiin, sillä kaikki tiesimme, kuinka ennusteet tuolle alueelle voivat heittää ja usein lyhyelläkin matkalla voi paikallisesti olla isojakin eroja.

Ohitimme Kiirunan kaivoskaupungin, joka kuulemma siirretään kaivosten alta pois uuteen paikkaan, koska sen alla on niin mittava esiintymä. Kaikkea ne keksii. Vilaukselta näyttäytyi Kebnekaisen huippu kun Kiirunan ohitimme ja jatkoimme matkaa kohti Abiskoa, jonne saavuimme noin klo 01.00 paikallista aikaa. Kamerat lauloivat kun aurinko paistoi kirkkaana matalalta värjäten laakson huikeisiin väreihin.

Etsimme autolle paikan läheiseltä infopaikalta, jossa muutama matkailuauto lepäili odottaen uutta päivää. Rinkkojen pakkaus viimeiseen asuunsa ja lähdimme kohti pohjoista Torniojärven pohjoispäästä. Ensimmäinen leiri tehtiin heti parin kilometrin jälkeen Torniojärven rannalle, josta löytyi mukava, kuiva mättäikkö oleskella. Olipa siinä tulipaikkakin. Valitsemani Helikonin M65 -housut Varustelekan valikoimasta osoittautuivat erittäin mukaviksi jalassa, eikä Fjällrävenin Barentseille ollut tällä kertaa tarvetta, vaikka ne rinkassa majailivatkin varalla. Trangialla valmistui vähän evästä ja pakolliset makkarat paistettiin siinä rantanuotiolla. Kaasukeittimen jätin tällä kertaa kotiin, sillä kolmelle ateria valmistuu jo kätevämmin trangialla. Maisemat olivat häikäisevät ja Lapporten komeili taustalla jylhänä, mutta upeana. Ilman lämpötila oli noin +10, eikä sateesta ollut tietoakaan.

Aamulla herätys auringonpaisteeseen. Uskomattoman kuuma! Marmotin Sawtooth -untuvapussi oli näin lämpimälle yölle jo hieman liikaa. Olin vielä pakkautunut turhan tiiviisti pussin sisään ja kiristänyt aukot ahtaalle. Aamulla oli pakokauhumainen fiilis päästä pussista ulos. Teltan melko sakea ilma tuuletettiin äkkiä raikkaammaksi ja J-P:n kanssa pulahdimme uimaankin veteen, jonka lämpötilaksi mitattiin 3-4 astetta. Ei siellä kauaa selviäisi, mutta pesu onnistui. Vesi oli kristallinkirkasta ja erittäin raikasta myös juotavaksi.

Matkaa jatkettiin Torniojärven rantaa pitkin kiiveten välillä kummuille ihailemaan maisemia ja välillä laskeutuen rakkakivikkoa alemmas jälleen. Haixin korkeavartiset Montanat olivat hyvä valinta ainakin kivikkoa ajatellen, jäykkä pohja ja korkea varsi tekivät kivikossa liikkumisesta helpompaa. Olli oli viikko takaperin hankkinut Hanwagin Trapper GTX:t, jotka myös vaikuttivat toimivan vähintään kiitettäväksi. Samaan kenkään oli myös J-P turvautunut jo aikaisemmin. Hyttysistä ei ollut tietoakaan. Riekko pyrähti melko läheltä parempaan suojaan meidän kolutessa kallioita pitkin eteenpäin. Päätimme suunnata Pålnostuganille, mikä on ilmainen tupa Torniojärven aivan pohjoispäässä. Sieltä olisi tarkoitus tehdä huiputus läheiselle huipulle sään salliessa. Tupa oli erittäin kodikas ja hyvin varusteltu. Tilaa oli kuudelle hengelle, mutta eipä siellä muita näkynyt.

Illalla pidimme nuotiota tuvan pihalla ja J-P makosteli purkista suolakurkkuja ihaillen Lapportenia, tästä yhdistelmästä tulikin melkoinen reissun legenda, miehellä nimittäin tuntui olevan jokin outo fetissi suolakurkkuihin Lapportenin näkymällä. Kävimme vielä tunturin kupeessa olevan vaaran huipulla katsomassa mahdollisuuksia huiputukseen ja ihailemassa maisemia.

Unet tuvassa olivat oikein makoisat, nukuimme melkein 12 tuntia heräten klo 11 maissa aamulla. Ilman oli jälleen häikäisevän selkeä, mutta huiput näyttivät olevan pilvessä. Ratkaisu oli lähteä takaisin Absikoa kohti ja pyrkiä seuraavaksi yöksi Njullanin, eli Nuijatunturin juurelle, josta voisimme huiputtaa sen nähden samalla hienosti koko Abiskon laakson ja Lapportenin. Saavuimme telttapaikalle tunturilaaksoon Björklidenin puolelle joenvarteen klo 12 aikaan keskiyöllä. Aurinko paistoi edelleen ja sää oli niin hieno, että päätettiin tehdä huiputus yöllä, kun säästä seuraavalle päivälle oli ennustettu sateista.Matkaan lähdettiin vähän ennen yhtä yöllä ja huipulla oltiin klo 03.00 tienoilla, olihan siinä melkoinen kiipeäminen. GPS näytti huipulla 1172m korkeutta kivikasan päällä seistessä. Pakkasta oli noin 5 astetta ja tuuli luoteesta melko navakasti. Reilu vaatetus oli ollut hyvä veto leiristä lähdettäessä.

Juomavesi alkoi käydä vähiin, joten lähdimme takaisin alas suorinta reittiä kohti telttaa. Kävimme matkalla vielä kuvaamassa komeaa vesiputousta Njullan rinteellä. Maisemat olivat jälleen kerran huikaisevat, eivätkä jättäneet kylmäksi. Teltalle selvittiin klo 05.30 aamulla ja taidettiin siinä melko nopeasti nukahtaa. Olihan päivä venynyt n. 18 tunnin mittaiseksi. Kilometrejäkin pariin päivään oli takana jo liki 50. Ollin jalat näyttivät melko pahoilta tässä vaiheessa matkaa, johtuen varmaan kenkien vähäisestä sisäänajosta.

Aamulla heräsimme klo 10 aikoihin, tai no minä heräsin keittämään puuroa. Muut nousivat vasta kun puuro oli jo liki kylmää. Muitakin ihmisiä nähtiin, olivat reittiä pitkin nousemassa ilmeisesti Nuijatunturin huipulle. Hiljaista porukkaa nuo ruotsalaiset, eivät paljon puhelleet. Ehkä rinkkojen koosta päättelivät meidän olevan suomalaisia. Teltta toimi jälleen hyvin, kosteutta ei kertynyt eikä tuuli päässyt sisään. Purimme leirin ja suuntasimme Björklidenin hotellille ja päätimme hörpätä kahvit ja peseytyä mukavammin. Kaikkia jo väsytti aikalailla ja tuumittiin, että voisi olla hyvä päivä pyrähtää Narvikiin, Norjaan käymään. Sinnehän sitten myös ajeltiin ja tutustuttiin paikallisen grillin kalliiseen hampurilaisateriaan, jonka jälkeen nokka suunnattiin kohti kotia väsymyksestäkin johtuen. Autoakin alkoi tosissaan janottaa lopulta.

Reissun nopeasta lähdöstä ja huonosta suunnittelusta johtuen vaellus jäi hieman rikkonaiseksi ja aikaakin olisi mielellään viettänyt muutaman päivän lisää, mutta koska etukäteen ei kunnon reittisuunnitelmaa laadittu, jäi vaellus jälkikäteen ajateltuna vähän turhankin lyhyeksi. Kuitenkin reissusta oli helppo nauttia ja nyt kun maisemiin on ensipuraisu saatu, on helppo alkaa suunnittelemaan seuraavaa reissua samoihin maisemiin, ehkäpä Kungsledeniä etelään tai kalottireittiä pidemmälle pohjoiseen.

Varusteista mietintöjä:

-Vaatetus toimi hyvin. Teknisellä aluskerrastolla varustettuna yksi väliasu ja tuulta sekä vettä pitävä päälliskerros on hyvä valinta.

-Kengät oli hyvät olla hieman korkeammalla varrella olevat, kovapohjaiset. Kivikko olisi ikävämpää kävellä pehmoisella pohjalla. Myös nyrjähdysten vaara on ilmeinen noissa maastoissa.

-Rinkoiksi viikon vaellukselle riittää varmasti 75-litrainen, mutta isommastakaan ei ole haittaa, jos sen osaa järkevästi pakata.

-Vaellussauvat olivat hyvä olla, itse menin yhdellä sauvalla, mutta melkein olisin mieluummin mennyt kahdella tai sitten ilman. Yksi sauva tekee kävelystä äkkiä liian toispuoleista ja painon kanssa se ei ole hyvä asia.

-Trangia oli ehdottomasti paras valinta kolmelle. Kahdelle kaasu olisi voinut olla parempi.

-Teltta oli sopiva, joskin tuommoinen tunneliteltta vielä aavistuksen kevyempänä voisi olla ideaalikumppani pidemmälle vaellukselle, mutta se tietää sitten roimaa hinnannousua.