Pyhä-Häkin kansallispuisto

Kamojen pakkailu aloiteltiin lähtöpäivänä Eetulla, kun muilla asioilla sielläpäin tuli liikuttua ja tuli puhetta, että pitäisi taas luonnon helmaan päästä. Eetu rupesi setvimään tavaroitaan Mollen sisuksiin ja aika pian saatiin rinkka auton peräkonttiin. Auton nokka kohdistettiin meille, jossa Ollin kanssa aloimme omia varusteita keräämään yöreissua varten rinkan pohjalle. Palasin juurille ja otin käyttöön vaahtomuovisen makuualustan. Keli lupaili kohtalaista, joten jätin teltan kotiin ja otin siitä vain footprintin mukaan, että saan hätämajoitteen tarvittaessa kasaan. Eetulla majoitteena Hammock ja Olli turvautui tulipaikan puulaavuun. Olli otti taas Artiachin itsestääntyhjentyvän ilmapatjan matkaan, kehui mukavuutta mikä varmaan onkin kelvollinen. Itseäni ei puulaavun kova alusta houkutellut vaahtomuovialustan kanssa, joten päätin kapsahtaa sopivalle mättäälle makoilemaan.

Auto pysähtyi Pyhä-Häkin kansallispuiston parkkipaikalle, josta olisi tarkoitus matkata ensimmäisenä päivänä n. 6,5km matka tulijärven laavulle merkittyä reittiä pitkin. Yöpaikaksi tulijärveä suunniteltiin siksi, että siellä on hyvä tulipaikka ja sopiva reitin jatkumo seuraavaa päivää ajatellen. Toisena päivänä suunnitelmana oli palata Pyhä-Häkkiin Poika-ahon kautta, josta matkaa tulisi n. 11km.

Maasto osoittautui heti märäksi, polut olivat joiltain osin veden vallassa äkillisen lumen sulamisen seurauksena. Muuten sää suosi, aurinko paistoi ja keli oli lämmin, eikä takkia tarvinnut päällä pitää. Tuttu reitti johdatteli parin kilometrin matkan Kotajärven läheisyyteen, josta poikkesimme kohti Tulijärveä. Tätä reittiä en itse ollut koskaan kävellyt, joten oli mukava lähteä tutkimaan uutta. Jylhät vanhat kuusikot tervehtivät kulkijoita ja luonto oli erittäin hiljainen. Yhdellä tauolla taidettiin kuulla korpin raakumista lähistöltä. Maasto muuttui, tultiin ulos kansallispuistosta. Rajalla oli ajettu metsäkoneella ja rajan toiselta puolen oli mäntymetsää harvennettu menneen talven aikana. Polku jatkui karun metsikön läpi lammen rannalle, jossa ihmeteltiin pienten haukien sujahtelua rantavesissä.

Nopean juomatauon jälkeen matka jatkui ja pieni odotus oli kohta ylitettävää tietä kohtaan, jokohan se tuon mäen takaa näkyy. Kylttien ilmoittamien etäisyyksien ja kartasta mitatun etäisyyden välillä oli melkoinen ristiriita, vaan perille Tulijärvelle päästiin ihan suunnitelmien mukaan. Joutsenpariskunta sekä kuikkapariskunta oli majoittunut Tulijärven sulaan. Myös muutama telkkä siinä lenteli leirin ohi illan mittaan. Muuten luonto oli hiljainen.

Eetun kanssa laitettiin majoitteet läheiselle kummulle, Olli viritteli makuupaikan laavuun. Minä käytin footprintiä sateensuojana kun jo yöksi oli luvattu sateen mahdollisuus. Nuotiolla tehtiin perunoita ja sipulia, salamin ja makkaran kera. Oli melko maukasta apetta, vaikka perunoiden kypsyminen jäi puolitiehen unohdetun folion myötä. Ajatus hiillosperunoista oli tuntunut herkulliselta lähtiessä, mutta kuten Eetu virkkoi, kyllä sen nuotiolla sitten huomaa mitä jäi kotiin.

Minulle alkoi jo kymmenen maissa uni maittaa. Pojat jäivät vielä tarinoimaan tulille kun kömmin pussin suojiin. Vein kamerani laavuun sateen uhan alta pois ja suojasin rinkan sadesuojalla, virittelin vielä takkini hieman naaman suojaksi roikkumaan. Uni tuli varmaan melko pian, etäisesti kuulin jonkun kävelevän ohi vielä illalla mutta sen jälkeen oli meikäpojan majoitteessa rauhallista. Yöllä alkoi sataa ja heräsin, kun takki tipahti majoitteeni reunalta naamalleni. Onneksi se ei ollut läpimärkä, joten siirsin sen sateensuojaan ja jatkoin uniani. Heräsin aamulla vasta herätykseen, onneksi valitsin pehmeän alustan nukkumiseen!

Kaikki oli pysynyt pääsääntöisesti kuivana yön ajan, vaikka footprint tarjosi suojaa juuri ja juuri pussin peittääkseen. Ripustin kengät puuta vasten ylösalaisin roikkumaan yöksi, se riitti pitämään nekin kuivana. Vaatteet olivat kanoottipussissa myös selvinneet sateisesta yöstä. Makuupussini kangas oli märkä siitä, missä se oli ollut footprintissä yön ajan kiinni, mutta läpi vesi ei ollut tullut, eikä kenelläkään meistä kylmä yllättänyt yön aikana. Eetulla DIY –alusta oli kerännyt jonkin verran kosteutta pussin ja alustan väliin.

Aamutoimet hoideltiin rauhassa, jonka jälkeen pakkailtiin kamoja taas kasaan. Päivä oli hyvin harmaa ja koko ajan satoi hiljalleen. Meillä Ollin kanssa rinkoissa on sadesuojat mukana, jotka olivat molemmilla riittävän suuret peittämään rinkan myös kun niihin on pakattu ulkopuolelle tavaraa. Eetulla ei sadesuojaa ollut, mutta Mollen pitäisi ilmeisesti itsessäänkin jonkin verran pitää vettä, ainakin sisäpuolella.

Matkaa lähdettiin jatkamaan ja sitten alkoi sataa lunta. Ja minkälaista! Jalkarätin kokoisia hiutaleita ja tiuhaan. Kamat kastuivat päällisin puolin nopeasti, varvikko kasteli housunpuntit tehokkaasti. Onneksi kengät pitivät veden ulkopuolella. Paitsi Ollilla, jolla oli minun vanhat Timberlandin vaelluskengät. Ne todettiin jo Norjan reissulla vettä imeviksi ”waterproof” –tekstistä huolimatta.

Jälleen kehuttiin oman kotiseudun maisemia, ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Eihän nämä lappia voita, mutta tämäkin riittää tyydyttämään tarpeita joksikin aikaa. Toisaalta nälkä myös kasvaa syödessä.

Päästiin Poika-ahon varaustuvalle, jonka ahoilla yksinäinen kurki hetken aikaa etsi makupalaa, kunnes huomattuaan meidät säntäsi strutsin lailla metsään. Istahdettiin kämpän seinustalla hetki ja pohdittiin strategiaa, tehdäkö siinä evästä vai jatkaa vielä vajaa 3km takaisin kansallispuiston sisuksiin Kotajärven laavulle syömään. Päätettiin jatkaa matkaa ja siinäpä alkoi taival taas taittua. Suon ylitys oli mielenkiintoinen, kun pitkospuiden uusinta oli meneillään siinä vaiheessa, että uusien tarpeet oli tuotu makaamaan vanhojen päälle. Melkoista tasapainottelua ja pujottelua siinä sai harrastaa päästäkseen kuivana yli, suokin näytti tulvivan.

Hieman ennen Kotajärven laavua vastaan tuli pariskunta, joka sanoi jättäneensä tulet laavulle. Sekös matkamiestä ilahdutti ja kiitollisina saatiin vaatteita nopeasti kuivumaan laavulle tultuamme. Hetki istahdettiin ja Olli alkoi valmistelemaan pastaa trangialla. Annoksesta tulikin runsas ja herkullinen ja kahvien päälle pitikin hetki istahtaa, ennen kuin verenkierto aloitti toimintansa jälleen muuallakin kuin vatsan alueella. Päätettiin palata autolle vielä pidemmän kautta, eli palata jälkiä takaisin vielä pari kilometriä ja tulla sitten Vanhojen Puiden kautta parkkialueelle. Energia tuohon lenkkiin riitti vielä hyvin ja maisemat muuttuivat taas tiheään ja jylhään männikköön. Lopulta parkkipaikka häämötti metsän siimeksessä ja oli aika suunnata takaisin sivistyksen pariin.

Jopa omilla lähialueilla pääsee helposti retkeilyn makuun ja irti arjesta, kun vain viitsii lähteä. Lähialueen reissut eivät vaadi kovaa suunnittelua eikä tarvitse matkustaa kauas päästäkseen perille. Tälläkin kertaa reissu jätti positiiviset fiilikset kaikille ja myös sivistyneisyys oman alueen mahdollisuuksista karttui. Pyhä-Häkin kansallispuisto on käymisen arvoinen paikka kenelle tahansa tällä suunnalla liikkuvalle.