Pyhä-Häkin kansallispuisto
Kamojen pakkailu aloiteltiin lähtöpäivänä Eetulla, kun
muilla asioilla sielläpäin tuli liikuttua ja tuli puhetta, että pitäisi taas
luonnon helmaan päästä. Eetu rupesi setvimään tavaroitaan Mollen sisuksiin ja
aika pian saatiin rinkka auton peräkonttiin. Auton nokka kohdistettiin meille,
jossa Ollin kanssa aloimme omia varusteita keräämään yöreissua varten rinkan
pohjalle. Palasin juurille ja otin käyttöön vaahtomuovisen makuualustan. Keli
lupaili kohtalaista, joten jätin teltan kotiin ja otin siitä vain footprintin
mukaan, että saan hätämajoitteen tarvittaessa kasaan. Eetulla majoitteena
Hammock ja Olli turvautui tulipaikan puulaavuun. Olli otti taas Artiachin
itsestääntyhjentyvän ilmapatjan matkaan, kehui mukavuutta mikä varmaan onkin
kelvollinen. Itseäni ei puulaavun kova alusta houkutellut vaahtomuovialustan
kanssa, joten päätin kapsahtaa sopivalle mättäälle makoilemaan.
Auto pysähtyi Pyhä-Häkin kansallispuiston parkkipaikalle,
josta olisi tarkoitus matkata ensimmäisenä päivänä n. 6,5km matka tulijärven
laavulle merkittyä reittiä pitkin. Yöpaikaksi tulijärveä suunniteltiin siksi,
että siellä on hyvä tulipaikka ja sopiva reitin jatkumo seuraavaa päivää
ajatellen. Toisena päivänä suunnitelmana oli palata Pyhä-Häkkiin Poika-ahon
kautta, josta matkaa tulisi n. 11km.
Maasto osoittautui heti märäksi, polut olivat joiltain
osin veden vallassa äkillisen lumen sulamisen seurauksena. Muuten sää suosi,
aurinko paistoi ja keli oli lämmin, eikä takkia tarvinnut päällä pitää. Tuttu
reitti johdatteli parin kilometrin matkan Kotajärven läheisyyteen, josta
poikkesimme kohti Tulijärveä. Tätä reittiä en itse ollut koskaan kävellyt,
joten oli mukava lähteä tutkimaan uutta. Jylhät vanhat kuusikot tervehtivät
kulkijoita ja luonto oli erittäin hiljainen. Yhdellä tauolla taidettiin kuulla
korpin raakumista lähistöltä. Maasto muuttui, tultiin ulos kansallispuistosta.
Rajalla oli ajettu metsäkoneella ja rajan toiselta puolen oli mäntymetsää
harvennettu menneen talven aikana. Polku jatkui karun metsikön läpi lammen
rannalle, jossa ihmeteltiin pienten haukien sujahtelua rantavesissä.
Nopean juomatauon jälkeen matka jatkui ja pieni odotus
oli kohta ylitettävää tietä kohtaan, jokohan se tuon mäen takaa näkyy. Kylttien
ilmoittamien etäisyyksien ja kartasta mitatun etäisyyden välillä oli melkoinen
ristiriita, vaan perille Tulijärvelle päästiin ihan suunnitelmien mukaan.
Joutsenpariskunta sekä kuikkapariskunta oli majoittunut Tulijärven sulaan. Myös
muutama telkkä siinä lenteli leirin ohi illan mittaan. Muuten luonto oli
hiljainen.
Eetun kanssa laitettiin majoitteet läheiselle kummulle,
Olli viritteli makuupaikan laavuun. Minä käytin footprintiä sateensuojana kun
jo yöksi oli luvattu sateen mahdollisuus. Nuotiolla tehtiin perunoita ja
sipulia, salamin ja makkaran kera. Oli melko maukasta apetta, vaikka perunoiden
kypsyminen jäi puolitiehen unohdetun folion myötä. Ajatus hiillosperunoista oli
tuntunut herkulliselta lähtiessä, mutta kuten Eetu virkkoi, kyllä sen nuotiolla
sitten huomaa mitä jäi kotiin.
Minulle alkoi jo kymmenen maissa uni maittaa. Pojat
jäivät vielä tarinoimaan tulille kun kömmin pussin suojiin. Vein kamerani
laavuun sateen uhan alta pois ja suojasin rinkan sadesuojalla, virittelin vielä
takkini hieman naaman suojaksi roikkumaan. Uni tuli varmaan melko pian,
etäisesti kuulin jonkun kävelevän ohi vielä illalla mutta sen jälkeen oli
meikäpojan majoitteessa rauhallista. Yöllä alkoi sataa ja heräsin, kun takki
tipahti majoitteeni reunalta naamalleni. Onneksi se ei ollut läpimärkä, joten
siirsin sen sateensuojaan ja jatkoin uniani. Heräsin aamulla vasta herätykseen,
onneksi valitsin pehmeän alustan nukkumiseen!
Kaikki oli pysynyt pääsääntöisesti kuivana yön ajan,
vaikka footprint tarjosi suojaa juuri ja juuri pussin peittääkseen. Ripustin
kengät puuta vasten ylösalaisin roikkumaan yöksi, se riitti pitämään nekin
kuivana. Vaatteet olivat kanoottipussissa myös selvinneet sateisesta yöstä.
Makuupussini kangas oli märkä siitä, missä se oli ollut footprintissä yön ajan
kiinni, mutta läpi vesi ei ollut tullut, eikä kenelläkään meistä kylmä
yllättänyt yön aikana. Eetulla DIY –alusta oli kerännyt jonkin verran kosteutta
pussin ja alustan väliin.
Aamutoimet hoideltiin rauhassa, jonka jälkeen pakkailtiin
kamoja taas kasaan. Päivä oli hyvin harmaa ja koko ajan satoi hiljalleen.
Meillä Ollin kanssa rinkoissa on sadesuojat mukana, jotka olivat molemmilla
riittävän suuret peittämään rinkan myös kun niihin on pakattu ulkopuolelle
tavaraa. Eetulla ei sadesuojaa ollut, mutta Mollen pitäisi ilmeisesti
itsessäänkin jonkin verran pitää vettä, ainakin sisäpuolella.
Matkaa lähdettiin jatkamaan ja sitten alkoi sataa lunta.
Ja minkälaista! Jalkarätin kokoisia hiutaleita ja tiuhaan. Kamat kastuivat
päällisin puolin nopeasti, varvikko kasteli housunpuntit tehokkaasti. Onneksi
kengät pitivät veden ulkopuolella. Paitsi Ollilla, jolla oli minun vanhat
Timberlandin vaelluskengät. Ne todettiin jo Norjan reissulla vettä imeviksi ”waterproof”
–tekstistä huolimatta.
Jälleen kehuttiin oman kotiseudun maisemia, ei aina
tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Eihän nämä lappia voita, mutta tämäkin
riittää tyydyttämään tarpeita joksikin aikaa. Toisaalta nälkä myös kasvaa
syödessä.
Päästiin Poika-ahon varaustuvalle, jonka ahoilla
yksinäinen kurki hetken aikaa etsi makupalaa, kunnes huomattuaan meidät säntäsi
strutsin lailla metsään. Istahdettiin kämpän seinustalla hetki ja pohdittiin
strategiaa, tehdäkö siinä evästä vai jatkaa vielä vajaa 3km takaisin
kansallispuiston sisuksiin Kotajärven laavulle syömään. Päätettiin jatkaa
matkaa ja siinäpä alkoi taival taas taittua. Suon ylitys oli mielenkiintoinen,
kun pitkospuiden uusinta oli meneillään siinä vaiheessa, että uusien tarpeet
oli tuotu makaamaan vanhojen päälle. Melkoista tasapainottelua ja pujottelua
siinä sai harrastaa päästäkseen kuivana yli, suokin näytti tulvivan.
Hieman ennen Kotajärven laavua vastaan tuli pariskunta,
joka sanoi jättäneensä tulet laavulle. Sekös matkamiestä ilahdutti ja
kiitollisina saatiin vaatteita nopeasti kuivumaan laavulle tultuamme. Hetki
istahdettiin ja Olli alkoi valmistelemaan pastaa trangialla. Annoksesta tulikin
runsas ja herkullinen ja kahvien päälle pitikin hetki istahtaa, ennen kuin
verenkierto aloitti toimintansa jälleen muuallakin kuin vatsan alueella.
Päätettiin palata autolle vielä pidemmän kautta, eli palata jälkiä takaisin
vielä pari kilometriä ja tulla sitten Vanhojen Puiden kautta parkkialueelle.
Energia tuohon lenkkiin riitti vielä hyvin ja maisemat muuttuivat taas tiheään
ja jylhään männikköön. Lopulta parkkipaikka häämötti metsän siimeksessä ja oli
aika suunnata takaisin sivistyksen pariin.
Jopa omilla lähialueilla pääsee helposti retkeilyn makuun
ja irti arjesta, kun vain viitsii lähteä. Lähialueen reissut eivät vaadi kovaa
suunnittelua eikä tarvitse matkustaa kauas päästäkseen perille. Tälläkin kertaa
reissu jätti positiiviset fiilikset kaikille ja myös sivistyneisyys oman alueen
mahdollisuuksista karttui. Pyhä-Häkin kansallispuisto on käymisen arvoinen
paikka kenelle tahansa tällä suunnalla liikkuvalle.
Kommentit
Lähetä kommentti