Staabikapteenin vanavedessä

Edellisestä reissusta onkin jo aikaa, se tapahtui nimittäin pääsiäisenä. Tännekkin päivittämättä jäänyt reissu sisälsi syvässä lumessa rämpimistä Keiteleen jäillä ja yhden kuumeisen yön saunan lauteilla. Toistaalta ehkä hyväkin, ettei sitä reissua sen paremmin dokumentoitu.

Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon, sillä talvellakin Keiteleen saaristomaisemat näyttivät houkuttelevilta ja jo silloin haaveiltiin kesäisestä revanssista. Nyt sopiva hetki tarjoutui, joten volkkarin kontti täytettiin ruualla ja muulla epäolennaisella tavaralla, perään sidottiin kärry ja siihen lastattiin kolme Yukon Expedition –kajakkia.

Kajakkimatkan alku päätettiin tehdä Matilanvirralta. Siitä päästäisiin myötätuuleen mukavaa kyytiä ja pitkällekin niin halutessaan. Reissu alkoikin iltamyöhällä ja melkoisessa tuulessa. Minullakin kanoottikilometrejä oli melkoinen määrä, mutta kajakilla sen sijaan olen vain kokeillut melontaa muutaman sata metriä ja harjoitellut perus pelastautumisliikkeitä yhden iltapäivän. 7-10 m/s ollut myötätuuli ei siis ollutkaan ehkä paras mahdollinen aloituskeli kajakkimärkäkorville. Eetullahan kokemusta olikin jo useamman reissun ajalta.

Kertonselän ylityksessä kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta päästiin homman makuun ja kajakit pysyivät lähes metrisistä aalloista huolimatta pystyssä. Matka taittui lähes lentäen ja kilometrejä ensimmäisenä iltana kertyi  vajaassa parissa tunnissa reippaasti yli kymmenen ja yöpaikka löytyi lopulta jo Karttuselän puolelta Isosta Mäntysaaresta. Illan eväät löysivät paikkansa unihiekkakin alkoi silmissä siinä määrin hiertää, että fiksuin liike oli sukeltaa makuupussin pohjalle keräilemään kadonneita voimia.

Toinen päivä käynnistyi vielä tuulisempana, vettä ei onneksi satanut lähes ollenkaan. Tavoitteena oli kierähtää Inkerinsalon takana kurkkaamassa Hietasaaren rantoja. Sinnehän myös lähdettiin ja ensin suunnattiin Isosta Mäntysaaresta kohti Isoa Karttusaarta. Matkalla aallokko kasvoi jälleen metriluokkaan ja meno äityi siinä määrin hurjaksi, että reittisuunnitelmaa muutettiin menemään Listonsalmen läpi Inkerinsalon itäpuolelle tuulensuojaan. Eikä aikaakaan kun kajakit kuljettivat kulkijat Pohjoisniemen kärkeen. Sieltä oli hyökättävä vastatuuleen kovaan aallokkoon, mutta vastatuuleen meno oli turvallisempaa ja jopa hauskaa. Vettä sai syliin siinä määrin, ettei hiki päässyt yllättämään ja kädet huusivat vastalauseita kun viimeisiä vetoja vedeltiin Hietasaaren rannalle. Siitäkin huolimatta Eetun kanssa otettiin aallokkoa vastaan vielä revanssi kun se matalassa vedessä nousi niin mukavan korkeaksi. Olli ei leikkiin ryhtynyt vaan tyytyi jo rantautumaan. Armeijan miehen ei tulisi siviilissä tietysti hullutellakaan.

Hietasaari tarjosi kuitenkin levähdyspaikan ja soppa siinä keiteltiin. Vatsat täynnä matkaa oli helppo jatkaa kohti Viukarinsaaria, joista toinen sisältää tervetulleen saunan. Leiripaikka löytyi läntisemmän Viukarin itärannalta. Laavu ja kaikki ja saunallekin lyhyt matka.

Tuttu näkymä räjähti äkkiä esiin kun kajakeista saatiin tavarat levitettyä ympäriinsä ja leiri tuntui välittömästi kotoisalta. Illan myötä rantoja käytiin kalastelemassa ja ahventa tulikin sen verran, että siitä iltaruokaa saatiin valmistettua. Aurinko maalaili myös taivaanrantaan sen verran upeat maisemat, että kameran kanssa siellä vierähti tovi jos toinenkin. Saunakin tarjoili niin maukkaat löylyt, ettei paremmista väliä.

Yö nukuttiin makoisasti ja aamulla herättiin tukalaan kuumuuteen vasta puolen yhdentoista jälkeen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja keli oli täysin toinen. Tuuli oli laantunut puhaltaen enää 4-6 m/s, joskin suunta oli säilynyt suunnilleen samana mikä tiesi tulevan matkan taittamista vastatuuleen.

Karttuselän ylitys vastatuuleen kajakilla onkin tietynlainen ponnistus, mutta tunnin yhtäjakoisen melomisen jälkeen sekin oli koettu. Juominen maistui ja aurinkorasva oli tullut tarpeeseen, sen näki Ollin käsivarsista kun ei rasvaa halunnut.

Karttuselän loppu kikkailtiin kohti Sorvasalmea lähes kaikki kaislikot ja kivikot kierrellen, näin matka taittui huomaamatta kun ihmeteltävää oli joka puolella. Tällä tavalla myös kajakkimatkailun selkeät edut tulevat esiin: voi mennä lähes mistä tahansa.

Jatkettiin melomista Pienen Koivuselän itäreunaa etelään kohti Patajärveä ajatuksena mennä sitä kautta takaisin Matilanvirralle. Patajärven rannalta löytyikin yllättäen reissun hienoin leiripaikka, joten siihenpä jäätiin sitten yöksi. Perillä oltiin iltapäivällä neljän aikoja ja soppa vatsassa jo viideltä. Ilta meni pääsääntöisesti kalastellen, haukia ja ahvenia saaliina. Tälläkin kertaa ahvenet menivät parempiin suihin rantakalan muodossa. Iltaa myöten kiiri sade paikalle ja oli hyvä hetki vetäytyä teltan suojiin keräämään voimia.

Uusi aamu käynnistettiin klo 8 jälkeen sateisissa tunnelmissa. Vettä oli tullut lähes koko yön tasaiseen tahtiin ja jatkui yhä. Nyt matkaa oli enää viitisen kilometriä jäljellä, joten jo aamupäivän puolella oltaisiin perillä autolla. Sade jaksoi kastella reissuajat vielä helposti mutta mielialaan asti sade ei tälläkään kertaa yltänyt. Kanootit kyytiin ja takaisin kohti kotimaisemia, jälleen yhtä mielekästä kokemusta rikkaampana.