Yksinvaellus Muotkalle

Pitkään mielessä pyörinyt ajatus ensimmäisestä yksinvaelluksesta kalvoi yhä kovempana  mielessä elokuisena kesäpäivänä, kun eräkaappiani inventoin. Sopiva viikkokin olisi edessä, se osuisi elokuun puoleen väliin, joten olosuhteiden pitäisi olla tuolloin kohdallaan. Muotkatunturit olivat olleet mielessä jo pitkään, niiden hyvän maineen vuoksi. Muun muassa maasto on helppokulkuista ja kalaakin voisi olla luvassa.

Aloin suunnittelemaan reissua tosissani vajaa viikko ennen lähtöä, kasailin kamppeita rinkkaan ja koepakkailin sitä muutamaan otteeseen. Lisäksi laskelmoin tarkkaan tarvittavien tavaroiden määrää ja koitin pitää kaiken minimissä. Lähtöä edeltävänä iltana piipahdin vielä kaupasta hakemassa viimeisiä eväitä ja tankkaamassa auton. Kuinka ollakaan autostani katkesi pakoputki juuri kauppaan lähtiessä. No, auto talliin pukeille ja pikaisesti keksimään ratkaisua. Onneksi kakkosautolla pääsi kauppaan, josta eväiden lisäksi otin putkiklemmareita mukaan. Ratkaisu löytyi taittamalla pellistä laippa putken ympärille, väliin pakoputkikittiä ja klemmareilla kiinni. Hyvin piti.

Lähtö tiistaiaamuna klo 0800 ja edessä 950 kilometriä Muotkan ruoktuun. Moisen matkan yksin ajaminen hieman arvelutti, mutta otin jo alusta sen periaatteen käyttöön, että nyt ei ole kiire mihinkään. Sen ja muutaman sopivan tauon ansiosta perillä oltiin hieman kuuden jälkeen illalla. Auto Muotkan ruoktun pihaan, jossa alkoi rinkan sipistely viimeiseen asuunsa. Mukana olivat seuraavat varusteet:

1.       Teltta Marmot Twilight 2P

2.       Makuupussi Marmot Sawtooth Reg.

3.       Makuualusta Thermarest Ridgerest

4.       Primus Micron Stove titanium

5.       Trangia pienempi kattila ja paistinpannu

6.       460g kaasua

7.       Lautanen, light my fire luha ja kuksa

8.       Sopivasti vaatetta

9.       Liikaa ruokaa

10.   Virveli, koskihaavi ja vieherasia

11.   Vaellussauva

12.   Vaelluskenkien lisäksi crocsit leiriin

13.   EA –laukku

14.   Fjällräven Kajka 75, jossa suurin osa yllämainituista

Rinkalle jäi painoa kuitenkin n. 20kg kaikkineen, joten ei tästä mitään grammausreissua tullut, joskaan ei ollut tarkoituskaan.

Lähdin samana iltana Muotkan ruoktulta tietä pitkin peltojoen länsipuolelle, josta joen vartta etelään. Kalastelin joen vartta mennessä ja ilokseni heti sillan kupeesta alkaen lippaan tarttui pientä tammukkaa sekä pientä harjusta. Tarkoitus oli talsia parin kilometrin päähän ja laittaa leiri heti siihen, mutta intoa täynnä kauniissa lapin luonnossa ei etelän mies malttanut ja jalat kuljettivat minut kahdeksan kilometrin päähän erään järven rantaan, josta löytyi kertakaikkisen upea leiripaikka. Ilta oli kuitenkin venynyt tarpeettoman myöhälle, liki yhteentoista ja pitkä ajopäivä oli takana. Tämä alkoi tuntumaan kehossa energiavajeena sekä yliväsymyksenä, jonka seurauksena tuli paha olo. Jaksoin vaivoin pystyttää teltan ja makustelemaan suklaapatukan ennen nukkumaanmenoa. Jotain kertoo myös se, että vaikka ulkona oli yli +10 astetta lämmintä ja pussini mukavuusraja on -9 astetta, oli silti vedettävä lämpökerrasto päälle kun pussissa meinasi väkisin palella.

Aamulla heräsin hyvissä voimissa kauheaan kuumuuteen. Keho oli selvästi palautunut rasituksesta ja teltassa oli suorastaan ahdistavan tukalaa pussin sisällä ollessa. Järvi oli tyyni, kirkas ja kutsuva. Suoraan pussista sinne siis heräämään, vesi oli melko lämmintä, jopa niin lämmintä, että siellä olisi voinut vaikka pulikoida niin halutessaan.

Aamiaiseksi keittelin puurot ja kupin teetä, lisäksi näkkileipää meetwurstilla. Energiataso nousi kohisten ja mieliala myös: Olin perillä. Ei melua, ei kiirettä, ei polkuja.

Otin leirin purkamisen jälkeen suunnaksi alemman Honkavuoman, jonka varteen ajattelin seuraavaksi yöksi asettua. Ylitin tunturijonon, huipulla pidin taukoa hetken aikaa nautiskellen raikkaasta vedestä. Poroja lukuunottamatta eläimiä ei ole näkynyt, ei liioin ihmisiä.

Puuraja alkoi taas lähestyä, maasto oli helppokulkuista ja koivikko sellaista 5 metristä. Täällä oli mukava kuljeksia, eikä vaaraa eksymisestäkään helposti ollut. Honkavuoma tuli esiin huippujen jälkeen ja se näytti erittäin vähävetiseltä. Tämä näky sai vahvistuksen kun pääsin rannalle, vettä oli vaivoin virraksi asti ja suurin osa lätäköistä oli kuivunut pieniksi. Tiesin heti, että tässä ei ainakaan kalastuksen kanssa juhlittaisi. Leiripaikka löytyi helposti, suuren männyn juurella oli oikein tulipaikka ja tasaista mättäikköä, johon selkänsä suoristaa. Laitoin teltan pystyyn ja evästin päivälliseksi Blå Bandin Expedition mealin. Melkoista pahvia maultaan, mutta kyllä se energiaa antaa. Tulee sitten ulos justiin samannäköisenä, millaisena menee sisään.

Ruuan jälkeen alkoi vähän ramaista, joten mikäpäs siinä, kun ei kiirettä ole eikä kellostakaan tietoa niin otetaan pienet päiväunet.

Herättyäni aurinko aurinko oli vielä ylhäällä, hipoi Hanhipään huippua. Lähdin kalaan, vaikka tiesin tulosten todennäköisesti jäävän laihaksi. Pari tuntia kolusin vuomaa eri puolilta, virrasta tuli yksi pieni tammukka ja alempaa suvannontapaisesta lätäköstä, jossa syvin kohta oli n. 50 senttiä, nousi puolikiloinen hauki pois muita häiritsemästä.

Illansuussa poroja kävi useampaan otteeseen leirissä ihmettelemässä outoa kulkijaa, keittelin vielä teet ja painuin pehkuihin. Vettä sataa kevyesti rapisten. Katsahdin puhelinta: ei kenttää, kello oli vaille kymmenen illalla. Ilta täällä hämärtyi jo, ja puolenyön jälkeen pilvet peittivät taivaan, tuli pimeää.

Aamulla heräsin ja ulkona oli todella sakea sumu. Vettä ei satanut, mutta tuuli kuljetti kosteutta, joka tiivistyi kasvoille kastellen ne. Näkyvyys ehkä jonkin verran alle sata metriä. Ajattelin, että näinköhän tällaisena päivänä kannattaa liikahtaa mihinkään. Päätin kuitenkin seurata honkavuomaa vielä etelään jonkinmatkaa ja nousta Peltotunturin rinteill, jos ylempänä helpottaisi. Aamiaiseksi maistui taas tee, puuro ja näkkileipä. Popsinpa yhden tuplapatukankin motivaation nostamiseksi. Honkavuoman yläjuoksulle liikuttaessa vesi vain väheni, enkä kalastellut sitä juurikaan. Nousin Peltotunturin rinnettä ylös ja tulin puuttomalle, sumu ei hellittänyt alkuunkaan ja näkyvyys oli todella heikkoa. Kanjoni tuli näkyviin ja tiesin kartasta suunnilleen, missä olin. Otin kompassista suunnan suoraan itään, ajatellen, että tulen taas Peltojoen varteen. Matkalla kalastelin muutamia lampia lävitse, yhdessä olikin kivasti 30+ senttimetristä tammukkaa tai taimenta. Kuljin Peltojoen vartta taas pohjoiseen sitä kalastellen ja verkkaisesti edeten.

Kolmas leiripaikka sijoittui Peltojoen varrelle mukavan suvannon vierustalle. Ajattelin, että siinä on kiva kalastella ja käydä vaikka lähimpiä lampia myös kokeilemassa. Leiri pystyyn ja pastat pataan. Kyllä siinä pasta carbonara jo maistui iltapäivästä. Keli oli muuttanut muotoaan täydellisesti ja aurinko paistoi kirkkaana jälleen. Ilma lämpesi ja illasta oli tulossa upea.

Illan kalastelut tuottivat tulokseksi muutaman pienen harrin ja taas yhden paremman noin 30cm tammukan.

Neljäs päivä vaeltelin lisää pohjoiseen, tullen jälleen samojen järvien rannalle, jossa olin ensimmäisen yön. Päätin käyttää tänään aikaa enemmän kalastukseen kokeillen noita järviä käydä läpi ja sitten illasta vielä Peltojokea lisää. Tapasin mukavan porukan, jotka olivat lähteneet reissulle ja jäivät leiriin järvien rannalle. Kehuin valintaa, oli se omankin reissuni upein paikka olla leirissä. Yksi oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja sillä heidän suunnitelmansa olivat muuttuneet paluumatkaksi pikaisemmin. Tarjosin apua ja vaellussauvaa lainaksi, mutta kuulemma pärjäsivät puusauvalla, porukan kaksi naista olivat molemmat sairaanhoitajia. Terveiset teille, jos eksytte lukemaan tätä tekstiä.

Palasin jälleen Peltojoen varteen ja laitoin leirin pystyyn. Kalastelin Peltojokea lävitse vielä hetken, saamatta mitään. Aika siis painua pussiin ja nautiskella yöunista. Oli muuten ensimmäinen yö kun näin unta, epämiellyttävää sellaista.

Aamulla heräsin taas auringonpaisteeseen, keli oli lämmin ja ilma seisoi paikallaan. Ei vielääkään hyttysiä! Muutama polttiainen lenti kalastellessa kättä maistelemaan, mutta muuten reissun ötökkätilanne oli suorastaan hyvä kannaltani.

Päätin, että tänään suuntaan autolle illaksi ja olen siinä lähistöllä yhden yön tai jos aikaa on, niin ajan saman iltana jo kotiin. Otin taas kiireettömän tahdin ja virveli kädessä käpsehdin Peltojoen vartta pohjoiseen kalastellen jokea huolella läpi. Syönti oli selkeästi heikentynyt, eikä koukkuun tarttunut puoleen päivään mennessä kuin kaksi tammukkaa. Tulin mukavalle kannakselle, jossa pidin taukoa ja ajattelin kalastaa suvannosta vähän. Sain suvannon syvänteistä pienen harjuksen, jonka laskin takaisin kasvamaan.

Joessa oli seesteinen kohta ja melko matalannäköistä pitkältä matkalta. Heittelin lottoa ja sain pienen tammukan. Neljännellä heitolla pyörähti iso kala uistimen perässä ja siima katkesi välittömästi: Hauki.

Loton menetys harmitti, ajattelin, että olisikohan jäänyt suunpieleen kiinni, sen verran nopea toimenpide oli. Laitoin abun lusikan vieheeksi ja näinkin hauen makoilevan rantavedessä nokka kohti minua, vain parin metrin päässä. Heitin hauen taakse ja kelasin vierestä. Ei tärpännyt, vaikka katsomaan kääntyi. Uusi heitto hieman pidemmälle ja taas kelausta... nopea pyörähdys ja kiinni on ja pysyy! Jokihauki tuntuu laittavan vastaan vähän mukavammin kuin järvistä nousevat vastaavat. Hetken kesyttelyn jälkeen sain hauen vedettyä rannalle, mittaa mokomalla mötköllä oli yli 70cm, arvioin mitan verraten kalaa 180cm pitkän vavan puolikkaaseen. Laiha mokoma, painaisiko kolmisen kiloa. Lottoa ei näkynyt ja päätin kahlailla varovasti, jos se pohjassa näkyisi. Pian jotain vaaleaa erottuikin silmiin ja vähensin vaatetusta ja vaihdoin jalkineet crocseihin. Pöh, valkea pieni kivi vain pohjassa. Mutta siitä metri eteenpäin jokin selvästi kiilteli pohjakiven päällä ja hihaa kastellen kurkotin pohjaan, Lottohan se siellä. Eipä tullut reissulle turhia kulunkeja ja olipa juttu kerrottavana kotopuolessa.

Olin autolla jälleen jonkin verran neljän jälkeen iltapäivällä. Päätin lähteä vieltä iltaa vasten ajamaan, sillä päivä oli ollut tahdiltaan rauhallinen ja energiaa oli mukavasti jäljellä. Lisäksi iltaa vasten olisi kiva ajaa kun aurinko jää taakse ja liikenne on rauhallisempaa. Olin kotona jälleen hieman yhden jälkeen yöllä, väsyneenä mutta onnellisena. Kaikki oli mennyt hyvin.

Yksinvaelluksen haasteet eivät ole fyysisellä puolella. Rauhallisuus kulkemiseen on ainakin itselläni helppo löytää ja ensimmäisen illan jälkeen ymmärsin kiireettömyyden merkityksen ja näin nautiskelusta tuli helppoa. Yksin oleminen ei myöskään pelottanut, vaikka monia ajatuksia ehtii mielessä käydä erämaan hiljaisuudessa, jossa omat ajatuksetkin tuntuvat pitävän välillä mekkalaa. Siellä on nimittäin hiljaista. Yhteyttä ulkomaailmaan ei välttämättä ole edes hädän edessä. Henkinen puoli on koetuksella tuollaisilla reissuilla, ainakin ensimmäisellä. Suurin kysymys on, kuinka itsensä kanssa tulee toimeen? Tuollaiselle reissulle ei kannata lähteä, jos kotopuolessa ei ole kaikki asiat kunnossa. Silloin ei löydää rauhaa erämaasta, vaan jää harmittelemaan arjen harmaita. Itse pärjäsin hyvin, ilmeisesti olen itseni kanssa hyvää pataa. Ja kenelle tämä kuulostaa höperöltä, menkää ja kokeilkaa itse.